tiistai 1. marraskuuta 2016

Moniavioisuuden historia 4: Smithin monet naiset, osa 1

Tämä on osa artikkelisarjaa moniavioisuudesta mormonismissa. Teksti on jatkoa artikkelille Yleiskatsaus.

Moniavioisuusilmoitus kirjattiin saaduksi 12.6.1843. Kirkon viides presidentti Lorenzo Snow todisti, että ennen ilmoitusta moniavioisuudessa eläneet elivät haureudessa kirkon ja maan lakien mukaan. Kirkon julkaisema Millenia Star -niminen lehti kertoi samoin, että ”Myöhempien Aikojen Pyhillä ei ollut vuodesta 1830 vuoteen 1843 asti valtuutta hankkia enempää kuin yksi vaimo. Muussa tapauksessa tämä olisi ollut suuri synti."

Seuraavaksi on tarkoitus tehdä hyvin maanläheinen ja tarkka katsaus ennen ja jälkeen moniavioisuusilmoitusta tapahtuneisiin naissuhteisiin ja moniavioisiin avioliittoihin.

Eliza Winters

Josephin ja Emman asuessa Harmonyssä vuosina 1827 - 1829, Emman serkku Levi Lewis, syytti häntä ja Martin Harrisia ”Eliza Wintersin viettelystä”, joka oli Emman läheinen ystävä.[1] Lewis sanoi lisäksi, että hän oli hyvin ”tutustunut Joseph Smith Jr:ään ja Martin Harrisiin ja oli kuullut näiden molempien sanovan, että huorinteko ei ole rikos. Harris sanoi, että hän ei syyttänyt Josephia vaikka tämä oli yrittänyt vietellä Eliza Wintersin.” [2]

Elizabeth [Eliza] Winters oli syntynyt vuonna 1812, joten hän oli 16-vuotias tuohon aikaan. Harmonyn asukkaan rouva Rhamanthus M. Stockerin mukaan Eliza ”oli usein Smithien kotona ja paljon rouva Smithin seurassa. Nuoret naiset olivat läheisissä suhteissa.”[3] Josephin ja Emman äkillinen lähtö toukokuussa 1829 Harmonystä saattoi johtua Levi Levisin syytöksistä, että Joseph olisi yrittänyt vietellä Elizaa. Viisikymmentä vuotta myöhemmin Levin veli, Hiel Lewis toisti nämä samat syytökset Josephia kohtaan Amboy Journal -nimisessä lehdessä.[4]

Ajankohta tällaisille tapahtumille oli hyvin mielenkiintoinen, sillä nämä tapahtuivat Mormonin kirjan kääntämisen aikoihin.

Mary Elizabeth Rollins Lightner

Pian kirkon perustamisen jälkeen vuonna 1831, Joseph lähestyi 12-vuotiasta Mary Elizabeth Rollins Lightneria. Mary kertoi kuinka he olivat kahden kesken ja Joseph kertoi: ”suuresta näystä, joka koski minua. Hän sanoi, että olisin ensimmäinen moniavioinen vaimo, jonka Jumala käski hänen ottaa.”[5] Josephille annettu ilmoitus ei toteutunut, koska Joseph ei saanut Marya vaimoksi kuin vasta monen vuoden kuluttua. Maryn jälkeen Joseph jatkoi seuraavan naisen luokse.

Marinda Nancy Johnson

Seksuaalissävytteisiä väitteitä Smithiä vastaan tehtiin myös Hiramissa Ohiossa, John Johnsonin kotona maaliskuussa 24. 1832. Joseph ja Emma asuivat Johnsonien kotona tuolloin. Luke Johnson, joka oli asetettu kahdentoista koorumin jäseneksi vuonna 1835 ja joka oli Marindan veli, kirjoitti:

”Kun Joseph oli isäni luona, 40 - 50 hengen väkijoukko tuli hänen talonsa luo keskellä yötä ja muutamat menivät hänen huoneeseensa. Carnot Mason raahasi hänet ulos sängystään ja hänen hiuksistaan… he repivät hänen päältään yövaatteet tarkoituksenaan kastroida hänet ja heillä oli tohtori Dennison siellä toimittamassa leikkauksen, mutta kun tohtori näki profeetan riisuttuna ja venytettynä lankulla, hän hän kuitenkin kieltäytyi operaatiosta..”[6] Joseph lopulta tervattiin ja höyhennettiin.

Simonds Ryder sanoi, että ryhmän hyökkäys tapahtui siksi, koska ”oli tehty juoni, jolla heidän omaisuutta anastettaisiin Smithille ja Rigdonille.[7] Eli Johnson oli yksi väkivaltaisen ryhmän jäsenistä ja hän oli ”raivoissaan, koska hän epäili, että Joseph oli ollut intiimissä kanssakäymisissä hänen 16-vuotiaan veljentyttären Nancy Miranda Johnsonin kanssa”[8]. Nancy oli myös paikalla huutamassa, kun Josephia meinattiin kastroida.[9] Ei-toivottu seksuaalinen käytös saattoi olla välitön syy tapahtumalle. Hyökkäys nimittäin tapahtui keskellä yötä vaikka se oli suunniteltu tapahtumaan myöhemmin ja siksi se saattoi olla tunneryöpyn vallassa tehty ja mahdollisesti siksi tohtori oli otettu mukaan,[10]

Seuraava osa: Smithin monet naiset, osa 2



[1] Levi Lewis:in valaehtoinen todistus, March 20, 1834, Susquehanna Register and Northern Pennsylvanian, 1 May 1834, 1.
[2] Ibid. Ennen vuotta 1829, Lucy Harris, Martinin Harrisin vaimo kertoi, kuinka hänen miehensä vietti suurimman osan vapaa-ajastaan rouva Haggardin kanssa ja vei hänelle lahjoja kaupasta ja meidän kotoa. Hän kantoi näitä lahjoja piilotellen ja usein kun hän meni rouva Haggardin asunnolle, hän esitti menevänsä naapuriensa luo hoitamaan asioita tai menevänsä pellolle. Päästyään näköetäisyyden ulottumattomiin, hän käänsi suuntansa Haggardien talolle, erityisesti, jos herra Haggard oli poissa kotoa. Joinakin kertoina, kun Haggard oli poissa kotoa, hän meni sinne edellä esitetyn mukaisesti ja viipyi siellä kello kahteentoista asti yöllä ja joskus päivänvaloon asti.

Lucy Harrisin valaehtoinen todistus, joulukuun 1 vuonna 1833, E. D. Howen kirjassa, Mormonism Unvailed

(Painesville, OH: by the Author, 1834, 256; Quoted in Early Mormon Documents, 5 vols. ed., Dan Vogel (Salt Lake City: Signature Books, 1996-2003), 2:36. In March 1830 a revelation addressed to Martin Harris warned him: "I command thee that thou shalt not covet thy neighbor's wife; nor seek thy neighbor's life" (LDS D&C 19:25).

Dan Vogel, Mormonism Unvailed, sivut 376-377, sisältäen osan alaviitteestä 88; 2015. Levi Lewis states, that he has ‘been acquainted with Joseph Smith Jr. and Martin Harris, and that he has heard them both say, adultery was no crime. Harris said he did not blame Smith for his (Smith’s) attempt to seduce Eliza Winters…’” “Interestingly she neither confirmed nor denied Lewis’s statement, even when the claim was made in a newspaper article or when Howe’s book was published. She remained equally silent when she was interviewed in 1880.
[3] Dan Vogel, Early Mormon Documents, 4:346.
[4] Hiel Lewis, "That Mormon History - Reply to Elder Cadwell," Amboy [IL.] Journal, August 5, 1879, 1.
[5] Ibid.
[6] "The History of Luke Johnson (By Himself)," Deseret News Vol. VIII No. 11 (May 19, 1858): 53-54; The Pioneer Camp of the Saints: the 1846 and 1847 Mormon trail Journals of Thomas Bullock, ed., Will Bagley (Spokane, WA: Arthur H. Clark Co., 1997), 107.
[7] S. F. Whitney (Newel's brother), in Arthur B. Deming, ed., Naked Truths About Mormonism 1 (Oakland CA, April 1888), 1. Eliphaz Johnson was John Johnson's brother, not his son.
[8] Marinda Nancy Johnson was born June 28, 1815, making her sixteen year's old; see Todd Compton, In Sacred Loneliness: The Plural Wives of Joseph Smith (Salt Lake City: Signature Books, 1997), 229.
[9] Edmund L. Kelley and Clark Braden, Public Discussion of the Issues between the RLDS Church and the Church of Christ (Disciples) Held in Kirtland, Ohio, Beginning February 12, and Closing March 8, 1884 (Lamoni, IA: Herald Publishing House, 1913), 202.
[10] Grant Palmer, Sexual allegations of Joseph Smith
[11] Millennial Star, vol. 19, p.475, We find that Joseph Smith was married to at least twelve women prior to July 12, 1843. According to Lorenzo Snow's statement, this would make Joseph Smith an adulterer. In an article published in the church's own Millennial Star on July 25, 1857, we read as follows: "The Latter-day Saints, from the rise of the Church in 1830, till the year 1843, had no authority to marry any more than one wife each. To have done otherwise, would have been a great transgression"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti