tiistai 1. marraskuuta 2016

Moniavioisuuden historia 16: Salaisuudesta julkiseksi ilmoitukseksi

Tämä on osa artikkelisarjaa moniavioisuudesta mormonismissa. Teksti on jatkoa artikkelille Mansion House - keskeinen tapahtumapaikka.

Emma oli hyvin mustasukkainen ja yritti pitää miehensä kotonaan hänen ja lasten kanssa. Joseph kuitenkin piti paljon erilaisia kokouksia iltaisin ja hän pystyi lopettamaan kokouksen tuntia tai kahta aikaisemmin ja suuntaamaan moniavioisen vaimon luo Emman tietämättä. Tämä selittäisi myös sen, miksi Joseph saattoi yllättäen ilmestyä naisen ovelle keskellä yötä.[1] Tällainen ilta-aikainen kohtaaminen tapahtui, kun Joseph lähetti rakkauskirjeen Sarah Ann:lle, jossa pyysi hänen vanhempiaan tuomaan Sarahin luokseen erääseen piilopaikkaan, jossa hän majaili. Joseph järjesteli itselleen romanttisen illan siten, ettei Emma saanut tietää asiasta mitään.

”Minulla on vahvoja tunteita sinua kohtaan… Minulla on huone vapaana ja tämä asia voidaan hoitaa turvallisesti… ainoa asia mistä tulee olla varovainen on havaita milloin Emma tulee, silloin et voi olla turvassa, mutta kun hän ei ole täällä, silloin on täysin turvallista... Luulen, että Emma ei tule tänä iltana – jos hän ei onnistu tulemaan tänä iltana, omistaudun itseni sinun kuuliaiseksi ja helläksi kumppaniksi ja ystäväksi.
‐ Joseph Smith[2] 

Eräs nainen kertoi Ann Eliza Youngille, kuinka ”Suurin koettelemus hänelle oli elää oman miehensä kanssa ja pettää häntä, ottamalla vastaan Josephin huomaavaisuudenosoitukset, milloin ikinä hän päätti tulla hänen luokseen.” Jotkut naisista kertoivat kuinka eivät tienneet kuka oli heidän lastensa isä ja kuinka osaksi kaikki tunteet siveellisyydestä menettiin kirkossa.[3]

Vain Josephin lähimmät ystävät tiesivät kuinka paljon Emma valitti hänelle lakkaamatta, että hän lopettaisi moniavioisuuden. Kun kuukaudet kuluivat hänen ystäväpiiri, johon hän pystyi luottautumaan pieneni nollaan, kun yksitellen he muuttuivat kylmiksi tai hänen valituksensa menivät kuuroille korville. Emma usein purki katkeruuttaan Josephin toiselle neuvonantajalle ensimmäisessä presidenttikunnassa, apostoli William Law:lle, jonka hän tiesi vastustavan moniavioisuutta. Hän pystyi tekemään vain vähän lohduttaakseen Emmaa, tietäen liian hyvin kuinka Joseph nautti aistillisista iloista nuorempien vaimojensa kanssa.[4]

Bennet kertoi, kuinka ”Joseph oli kerran jutellut Emman kanssa ongelmista. Joseph kysyi minulta, kuinka hän pääsisi pois pulasta. Sanoin: ”tämä on hyvin yksinkertaista. Hanki ilmoitus, että moniavioisuus on oikein, niin kaikki ongelmasi ratkeavat.”[5] Myös Hyrum Smith, jolla itsellään oli useampia vaimoja ja jolla ei ollut hänen veljensä vaikeuksia ensimmäisen vaimon kanssa, kehoitti Josephia toistuvasti kirjoittamaan paperille ilmoituksen selestisestä avioliitosta. ”Vien ja luen sen Emmalle” hän sanoi yhtenä päivänä uusien perustelunsa asiassa ”ja uskon, että saan hänet vakuutettua sen totuudellisuudesta ja sinulla tulee olemaan siitä lähtien rauha”. Joseph vastasi ironisella hymyllä: ”sinä et tunne Emmaa yhtä hyvin kuin minä”. Joseph kuitenkin istuutui sinä päivänä ja saneli kirjurilleen William Claytonille elämänsä eepoksellisimman ilmoituksen. Kaikki mitä hän oli ajatellut ja pohtinut viimeisimpien vuosien aikana, kaikkea mitä hän oli miettinyt taivaasta ja helvetistä ja seksistä, mistä hän ei koskaan ollut kehdannut merkitä muistiin paperille.[6]

Raamatun pohjalta moniavioisuutta puolustavien pitkien perustelujen jälkeen, hän meni asian ytimeen erityisellä käskyllä, joka oli suunnattu Emmalle: ” ottakoon vastaan kaikki ne, jotka on annettu palvelijalleni Josephille..” Rangaistus hänen tottelemattomuudesta oli raaka ” Mutta ellei hän pysy tässä käskyssä, hänet hävitetään, sanoo Herra; sillä minä olen Herra, sinun Jumalasi, ja hävitän hänet, ellei hän pysy minun laissani. Mutta ellei hän pysy tässä käskyssä, silloin palvelijani Joseph tehköön kaiken hänen hyväkseen niin kuin on sanonut; ja minä siunaan Josephin ja annan hänelle runsaasti jälkeläisiä ja annan hänelle satakertaisesti tässä maailmassa isiä ja äitejä, veljiä ja sisaria, taloja ja maita, vaimoja ja lapsia sekä iankaikkisten elämien kruunuja iankaikkisissa maailmoissa.”[7]

Seuraavaksi tuli tiivis julistus: ”jos kuka tahansa mies ottaa vaimoksi neitsyen ja haluaa ottaa vaimoksi toisen, ja ensimmäinen antaa suostumuksensa, ja jos hän ottaa vaimoksi toisen, ja he ovat neitsyitä eivätkä ole vannoneet valaa kenellekään muulle miehelle, silloin hänet julistetaan syyttömäksi; hän ei voi tehdä aviorikosta, sillä heidät on annettu hänelle; sillä hän ei voi tehdä aviorikosta sen kanssa, joka kuuluu hänelle eikä kenellekään muulle.”[8] Hyrum vei ilmoituksen Emmalle ja palasi jonkin ajan päästä vihaisena ja allapäin. Hän kertoi ”ettei nainen ole koskaan elämässään kaltoinkohdellut häntä niin pahasti.” Kun Joseph oli kuullut Hyrumin kokemuksen, hän huomautti ”sanoin sinulle, ettet tunne Emmaa yhtä hyvin kuin minä.”[9]

Vaikka Emma raivosi Hyrumille, oli Emma silti hirvittävän järkyttynyt käsikirjoituksen lukemisesta. Suruisasti hän sanoi William Law:lle: ”Ilmoitus sanoo, että minun tulee taipua tai tulla tuhotuksi. No, minä luulen, että minun tulee alistua”. [10] Kuitenkin seuraavien päivien aikana hän kasvatti rohkeuttaan. Emma vastustusti kovasti moniavioisuutta, jota vastustusta Joseph ei vain yksinkertaisesti pystynyt saamaan loppumaan. Emma vetosi häneen, toistuvasti mankui, uhkaili, itki ja lopulta Joseph toi ilmoituksen kotiin ja antoi sen Emmalle, joka pudotti sen takkaan ja laittoi kynttilän sen alle ja katsoi synkän tyytyväisenä, kun pitkät kirjoituspaperin sivut paloivat tuhkaksi.[11]

Ilmoituksen polttaminen oli vain symbolinen voitto. Joseph oli teettänyt kopion, jota hän näytti vapaasti ystävilleen. Tämä oli kuitenkin viimeinen argumentti Emman puolesta. Koskaan enää ei Joseph saanut nöyryyttää häntä pyytämällä häntä seisomaan seremonian todistajana, kun Joseph otti vaimoa itselleen. Emma ei koskaan enää tunnustaisi yhtäkään miehensä vaimoista, vaikkakin ilmoituksen mukaan niitä olisi satoja. Vaikkakaan hän ei voinut enää toivoa saada palautettua normaalia perhesuhdetta, ainakin avioliiton ulkoinen kuori pysyisi paikallaan.[12]

Moniavioisuusilmoitus oli uhannut tuhota kenet tahansa naisen, joka kieltäytyisi hyväksymästä uutta lakia. Tämän takia jotkut veljet, jotka tiesivät Emman asenteen, odottivat, että Herra löisi häntä. Brigham Young, jonka oli aina epämukava olla Emman läsnäollessa, vannoi, että ”Hänet kirotaan yhtä varmasti kuin hän elää”.[13]

Uutiset moniavioisuusilmoituksesta, joka olisi viimeinkin kirjoitettu, kulki Nauvoossa pitkin epävirallisia juorukanavia. Elokuun 12 päivä, 1843 Joseph kysyi Hyrum:ia lukemaan ilmoituksen tekstin korkeanneuvoston jäsenille. William Marks, joka oli neuvoston presidentti, Ausin Cowles (jonka tytär oli yksi Josephin vaimoista) ja Leonard Soby olivat ainoita miehiä kahdestatoista paikalla olijasta, mutta he taistelivat sitä vastaan sellaisella voimalla, että he laittoivat koko neuvoston sekaannuksen tilaan. Hiljalleen kirkon hierarkia jakaantui moniavioisiin ja moniavioisuuden vastustajien ryhmäkuntiin. Vastustajien ja vähemmistöryhmän johtajaksi ja puolustajaksi tuli William Law. Emma työskenteli hiljaisesti naisten keskuudessa moniavioisuutta vastaan. ”Teidän miehenne tulevat ottamaan muita vaimoja” hän varoitti, ”ja jotta ette anna suostumusta, teidän tulee laittaa jalka maahan ja pitää se siellä.”[14] Tällä hän tarkoitti, että naisten tulisi olla päättäväisiä ja ehdottomasti kieltää miehiään ottamasta toisia vaimoja ja pysyä päätöksessään.

Vaikka se kuulostaa uskomattomalta, valtaosa mormoni-yhdyskunnasta, joka käsitti yli 15.000 asukasta, tiesivät hyvin vähän tai ei ollenkaan moniavioisuudesta. Erityisesti Englannista tuleville käännynnäisille, jotka tulivat Nauvooseen, pidettiin tietämättömyydessä. Jäsenet uskoivat johtajiaan asiassa ja pitivät tarinoita moniavioisuudesta anti-mormonien valheina. Kuitenkin joitain huhuja kiersi moniavioisuudesta. Charlotte Haven kirjoitti syyskuun 8 päivänä, vuonna 1843, kotiinsa kauhuissaan, kuinka apostoli Adams oli palannut lähetystyöstä Englannista uuden vaimon ja lapsen kanssa ja oli suostutellut hänen ensimmäisen vaimon hyväksymään nämä.”En voi uskoa, että Joseph” hän sanoi ”voisi ikinä hyväksyä tällaista oppia.”[15]

Seuraava osa: Missä ovat Joseph Smithin lapset?



[1] Joseph ilmestyi neuvonantajansa William Lawn ovelle hänen ollessa poissa ja vaimon Janen ollessa yksin kotona. William Lawn haastattelu, The Daily Tribute: Salt Lake City, Sunday Morning, July 31, 1887
[2] Prophet Joseph Smith, Jr., letter to Mr. and Mrs. Whitney and their daughter, Sarah Ann, as cited in Mormonism – Shadow or Reality?, by Jerald and Sandra Tanner, p. 58
[3] Ann Eliza Young, Wife no 19, 1876, sivut 70 - 71
[4] William Laws affidavit, formerly in the possession of ZenasH. Gurley, and published by Charles A. Shook in True Origin of Mormon polygamy, sivut 126-127. See also W. Wyl interview with William Law published in Gregg: Prophet of Palmyra, sivu 508
[5] Dr. W. Wyl, Mormon Portraits: Joseph Smith The Prophet — His Family and His Friends, sivut 61-62
[6] Fawn Brodie, No Man Knows my History, sivu 340
[7] OL 132:54-55
[8] OL 132:61
[9] The story of writing of the revelation was told by William Clayton in a sworn statement in 1874
[10] As reported by Law to W. Wyl. See Gregg: The Prophet of Palmyra, p. 510
[11] Fawn Brodie, No Man Knows my History, p 342
[12] Ibid.
[13] See Brigham Young`s sermon of August 9, 1874, Journal of Discources Vol XVII (1875), p. 159. Young described also the scene where Emma burned the revelation.
[14] As reported in a sworn statement by Bathsheba W Smith, wife of George A. Smith. See Joseph F. Smith Jr.: Blood atonement and the Origin of Plural Marriage, p. 88
 [15] “A Girls letters from Nauvoo”, Overland Monthly, December 1890, p. 635

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti