Tämä on osa artikkelisarjaa moniavioisuudesta mormonismissa. Teksti on jatkoa artikkelille Vaimoksi vastoin tahtoa, osa 2.
Joseph Smith uhkaili naisia tuhoamalla heidän maineensa, jos he kertoisivat muille hänen lähentely-yrityksistään. Naiset, jotka yrittivät paljastaa Josephin toimet, saivat nähdä, kuinka Joseph pyrki mustanmaalaamaan ja tuhoamaan heidän maineensa.
Smith varoitti rouva Prattia, kun tämä oli hylännyt Josephin ehdotuksen: ”toivon, ettet paljasta minua, sillä jos joudun kärsimään, kaikki joutuvat kärsimään, joten älä paljasta minua.. jos kerrot, minä tuhoan sinun maineen.”[1]
Väistämättä Nancy Rigdon, Sarah Pratt, Martha Brotherton näkivät, kun heidän maineensa mustamaalattiin lumivyörymäisellä määrällä herjauksia ja panettelua. Profeetta leimasi Sarah Prattin ”[huoraksi] äitinsä rinnasta asti.”[2] Martha Brotherton leimattiin ”ilkeäksi portoksi.[3] Nancyä haukuttiin ”säälittäväksi ja surkeaksi tytöksi suoraan prostituution mutakuopasta”.[4] [5] [6]
Sarah Pratt kertoo kuinka pitkälle Joseph oli valmis menemään tuhotakseen hänen maineensa: ”Joseph meni jopa niin pitkälle pyrkimyksissään tuhota minun maineeni, että hän julkaisi paperin, joka sisälsi valaehtoisia todistuksia minua vastaan. Kun tämä paperi tuotiin minulle, huomasin hämmästyksekseni siinä kaksi nimeä, miehen ja naisen, joita olin asuttanut jonkin aikaa.. menin heidän taloonsa; mies lähti talolta kiireisesti, kun näki minun lähestyvän. Löysin vaimon ja kysyin häneltä, jonkin verran kiihtyneenä: mitä tämä kaikki tarkoittaa? Hän alkoi nyyhkyttää. ”Se ei ole minun syy” hän sanoi, ”Hyrum Smith tuli talollemme valmiiksi kirjoitetun julistuksen kanssa ja pakotti meidät allekirjoittamaan sen.” Hän (Hyrum) sanoi, että ”Joseph ja kirkko pitää pelastaa”. ”Näimme, että vastarinta oli turhaa ja muussa tapauksessa he tulisivat tuhoamaan meidät, joten allekirjoitimme paperit”.[7]
Josephin esitti Sarah Prattia vastaan kaksi eri väitettä, joiden mukaan Bennett olisi ollut Sarahin kanssa laittomassa sukupuoliyhteydessä. Valaehtoisen todistuksessa esitettyjen väitteiden mukaan Sarah olisi tullut olla laittomassa sukupuoliyhteydessä Bennettin kanssa samaan aikaan, kun hän 4. lokakuuta 1840 oli, yli 160 kilometrin päässä lobbaamassa Nauvoon perustamiskirjan puolesta Springfieldin lainsäädäntöelimessä. Olisi ollut mahdotonta Bennetille matkustaa 160 kilometriä, joka ilta Sarah Prattin luo, kuten väitteessä esitettiin. Wasp- lehden väitteen mukaan Sarah oli laittomassa sukupuoliyhteydessä Bennetin kanssa talvella 1841. Tuolloin kuitenkin Sarahin mies, Orson oli kotonaan ja Sarah oli sairaana ja raskaana heidän Celestia tyttärestä. Myös se seikka, että Sarah Pratt:ia ei viety kirkon kurinpitoneuvostoon, kertoo siihen suuntaan, että Sarah Prattia vastaan esitetyt väitteet voitiin sivuuttaa paikkaansa pitämättömöminä herjauksina.
Edellä mainittuja naisia pyrittiin vähättelemään ja heidän maineensa pyrittiin likaamaan. Naisten, jotka tulivat julkisuuteen väitteidensä kanssa, pyrittiin lyttäämään ja heitä ja heidän murheitaan ei otettu vakavasti miesten dominoimassa mormoniyhteisössä. On myös huomioitava näiden naisten nuoret iät, sillä Nancy Rigdon oli 19-vuotias ja Nancy Brotherton 17-vuotias.
Historioitsija Van Wagoner huomauttaa seuraavaa Josephin ja tämän miespuolisten sisäpiiriläisten pyrkimyksistä tahrata mormoninaisten maine: ”Huolimatta siitä draamasta, jota paljastukset aiheuttivat, [Nancy] Rigdon, [Sarah ] Pratt tai [Martha] Brotherton eivät pyrkineet saamaan minkäänlaista hyötyä paljastaessaan profeetan himot, heillä kellään ei ollut poliittisia motiiveita vahingoittaa häntä.[8] Näillä naisilla ei ollut mitään voitettavaa, mutta päinvastoin kaikki hävittävää, kun he paljastivat Josephin toimet. Voidaan perustellusti katsoa; että naiset toimivat asiassa suoraselkäisen rohkeasti.
Seuraava osa: Kiristäminen, peittely ja salailu
[1] John C. Bennet, The History of the Saints, sivut 228-231
[2] "'Sangamo Journal,' 1 Aug. 1842, pp. 299 and 309:
[3] "Wasp," 27 Aug. 1842, pp. 299 and 309:
[4] Speech of Elder Orson Hyde, page 27-28
[5] Nancy Rigdon and Joseph Smith--What a Pig," posted by Jim Huston, "Recovery from Mormonism" bulletin board, 22 March 2011
[6] Speech of Elder Orson Hyde,' 27-28", p. 299
[7] Apostle Jebediah M. Grant, Sunday Tabernacle Discourse, March 23, 1856, Journal History
[8] Richard S. Van Wagoner, "Mormon Polygamy: A History" [Salt Lake City, Utah: Signature Books, 1986], pp. 30-31, 73
tiistai 1. marraskuuta 2016
Moniavioisuuden historia 10: Vaimoksi vastoin tahtoa, osa 2
Tämä on osa artikkelisarjaa moniavioisuudesta mormonismissa. Teksti on jatkoa artikkelille Vaimoksi vastoin tahtoa, osa 1.
Joseph lähetti myöhemmin kirjeen Nancylle liittyen hänen aikaisempaan kosintaan, jossa hän perusteli tarkoitusperiään ja moniavioisuutta. Kirjeessä myös sanottiin kuinka ”asiat jotka ovat väärin yhdessä tilanteessa saattava olla ja usein ovatkin oikeita toisessa tilanteessa.” Nancy näytti kirjettä isälleen Sidney Rigdonille, joka vaati tapaamista Josephin kanssa. Kun Joseph tuli Rigdonin kotiin, raivostunut isä tivasi selitystä. Profeetta kielsi koko asian ja väitti, että Nancy valehteli. Rigdon kuitenkin heitti Josephin kasvoille tämän kirjoittaman kosintakirjeen. Tämän seurauksena Joseph myönsi, että hän oli jutellut Nancyn kanssa ja antoi laimean selityksen, että oli vain testannut tämän hyveellisyyttä.[3] [4]
Tapauksen yksityiskohdat tulivat julki. Nancyn veli John kommentoi tapahtuma myöhempinä vuosina: ”siitä tuli puheenaihe kaupungilla, kuinka Joseph oli kosinut Nancy Rigdonia vaimokseen ja kuinka hän kieltäytyi.”[5]
Lucy kertoi, että ”[olin] houkuteltuna ja kidutettuna, jopa yli oman kestokyvyn, kunnes elämä ei ollut enää haluttavaa. Voi kuinka hauta voisi ystävällisesti ottaa minut, että voisin levätä rakkaan äitini sylissä.. Miksi, miksi minut piti valita sinun tyttäriesi joukosta, Isä minä olen vasta lapsi ikävuosisiltani ja kokemuksiltani. Ei äitiä, jonka kanssa keskustella, ei isää, joka kertoisi mitä tehdä tässä koetuksen hetkessä. Anna tämän karvaan maljan mennä ohitse. Ja näin rukoilin sieluni suuressa hädässä.”[6]
Kun Lucyn veli ja Emma olivat käymässä St. Louisissa [7], Joseph antoi viimeisen uhkavaatimuksen Lucylle, ”Se on Jumalan käsky sinulle. Annan sinulle huomiseen asti aikaa päättää asiasta. Jos hylkäät tämän viestin, ovat portit [pelastus] ikuisesti suljettu sinulta.” Lucy sanoi, ”tämä sai vereni hyytymään.. tunsin silloin, että minut oli kutsuttu asettamaan itseni elävänä uhrialttarille.. kaikki minun haaveeni onnesta lensivät ikkunasta ulos neljän tuulen mukana, tämä oli liikaa, ajatuskin oli sietämätön.” Lucy kertoi saaneensa asialle jonkinlaisen vahvistuksen, sen jälkeen kun ei ollut pystynyt nukkumaan koko yönä. Lucy vihittiin Josephille siten, että Emma ei tiennyt asiasta mitään. [8]
Joseph järjesteli asiat siten, että hän pystyi käyttämään hyväkseen Lucyn yksinäisyyttä ja erityisen vaikeaa perhetilannetta. Teon kohteena oli alaikäinen tyttö, joka oli Josephin määräysvallan ja valvonnan alaisuudessa ja siten suoraan alisteisessa asemassa häneen. Lucy oli nuoruutensa, yksinäisyytensä, taloutensa, asumisensa, vanhempiensa poissaolon, elantonsa ja uskontonsa kautta erityisen riippuvaisessa suhteessa Josephiin. Kaikista naisista Nauvoossa, joita Joseph olisi voinut lähestyä, hän otti kohteekseen saada itselleen moniavioiseksi vaimokseen eristetyn nuoren ja haavoittuvaisen teini-ikäisen tytön, joka olisi ikänsä puolesta voinut olla hänen oma tyttärensä.
Seuraava osa: Mustamaalaus ja uhkailu
[3] Linda King Newell and Valeen Tippetts Avery, "Mormon Enigma: Emma Hale Smith--Prophet's Wife, 'Elect Lady, sivu 111,' Polygamy's Foe", Garden City, New York: Doubleday & Compmany, Inc., 1984] sivut 111-12
[4] Sidney Rigdon Biography by Richard S. Van Wagoner, sivu 295
[5] John D. Rigdon`s affidavid is published in Joseph F. Smiths Jr. Blood Atonement and the Origins of the Plural Marriage, pp. 81-84
[6] http://www.wivesofjosephsmith.org/23-LucyWalker.htm
[7] Newell and Avery, Mormon Enigma, p. 132; Smith, Nauvoo Polygamy, p. 193.
[8] www.wivesofjosephsmith.org/23-LucyWalker.htm
Nancy Rigdon
Vuonna 1842 Joseph lähetti viestinviejän kautta viestin neuvonantajansa Sidney Rigdonin 19-vuotiaalle tyttärelle, Nancy Rigdonille. Smith toi Nancyn huoneeseen painotalon kellarikerroksessa, lukitsi oven ja ilmoitti Nancylle, että ”hän on ollut ihastunut Nancyyn jo useita vuosia ja toivoi, että tämä voisi olla hänen ja kuinka Herra oli tähän järjestelyyn tyytyväinen, koska hänellä oli ilmoitus asiasta ja Herra oli antanut hänelle kaikki Jaakobin siunakset.” Josephin kerrotaan myös sanoneen, että tämä avioliitto ei estäisi Nancya menemästä naimisiin toisen henkilön kanssa ja että tämä kaikki oli lainmukaista ja oikeaa Jumalan edessä.” Tämän jälkeen Joseph yritti suudella Nancy:ä, mutta hän alkoi huutaa ja hän käski avaamaan oven ja päästämään hänet ulos tai hän uhkasi aiheuttaa sellaisen hälyn, että naapurit tulisivat paikalle.”[1] [2]Joseph lähetti myöhemmin kirjeen Nancylle liittyen hänen aikaisempaan kosintaan, jossa hän perusteli tarkoitusperiään ja moniavioisuutta. Kirjeessä myös sanottiin kuinka ”asiat jotka ovat väärin yhdessä tilanteessa saattava olla ja usein ovatkin oikeita toisessa tilanteessa.” Nancy näytti kirjettä isälleen Sidney Rigdonille, joka vaati tapaamista Josephin kanssa. Kun Joseph tuli Rigdonin kotiin, raivostunut isä tivasi selitystä. Profeetta kielsi koko asian ja väitti, että Nancy valehteli. Rigdon kuitenkin heitti Josephin kasvoille tämän kirjoittaman kosintakirjeen. Tämän seurauksena Joseph myönsi, että hän oli jutellut Nancyn kanssa ja antoi laimean selityksen, että oli vain testannut tämän hyveellisyyttä.[3] [4]
Tapauksen yksityiskohdat tulivat julki. Nancyn veli John kommentoi tapahtuma myöhempinä vuosina: ”siitä tuli puheenaihe kaupungilla, kuinka Joseph oli kosinut Nancy Rigdonia vaimokseen ja kuinka hän kieltäytyi.”[5]
Lucy Walker
Walkerien perhe saapui Nauvooseen keväällä 1841 ja tammikuussa 1842 Walkerien perheen äiti sairastui ja kuoli ja jätti hänen John nimisen puolisonsa 10 lapsen kanssa yksin. Perheen surressa heidän menetystään ja aikana jolloin he erityisesti tarvitsivat toisiaan, Joseph hajotti perheen lähettämällä perheen isän Johnin lähetystyöhön kahdeksi vuodeksi ja asettamalla perheen lapset kahteen eri kotiin. Joseph sijoitti kotiinsa 15-vuotiaan Lucyn ja toistuvasti informoi yksinäistä ja haavoittuvaa tyttöä:”minulla ei ole mairittelevia sanoja tarjota sinulle” ja ”minulla on viesti sinulle, että Jumala on käskenyt minua ottamaan toisen vaimon ja sinä olet se nainen”. Lucy kirjoitti päiväkirjaansa: ”minun hämmästykselläni ei ollut rajoja. Tämä tiedoksianto oli kuin salama minulle.” Lucy ei osannut vastata mitään. Joseph pyysi Lucy:ä rukoilemaan asiasta.Lucy kertoi, että ”[olin] houkuteltuna ja kidutettuna, jopa yli oman kestokyvyn, kunnes elämä ei ollut enää haluttavaa. Voi kuinka hauta voisi ystävällisesti ottaa minut, että voisin levätä rakkaan äitini sylissä.. Miksi, miksi minut piti valita sinun tyttäriesi joukosta, Isä minä olen vasta lapsi ikävuosisiltani ja kokemuksiltani. Ei äitiä, jonka kanssa keskustella, ei isää, joka kertoisi mitä tehdä tässä koetuksen hetkessä. Anna tämän karvaan maljan mennä ohitse. Ja näin rukoilin sieluni suuressa hädässä.”[6]
Kun Lucyn veli ja Emma olivat käymässä St. Louisissa [7], Joseph antoi viimeisen uhkavaatimuksen Lucylle, ”Se on Jumalan käsky sinulle. Annan sinulle huomiseen asti aikaa päättää asiasta. Jos hylkäät tämän viestin, ovat portit [pelastus] ikuisesti suljettu sinulta.” Lucy sanoi, ”tämä sai vereni hyytymään.. tunsin silloin, että minut oli kutsuttu asettamaan itseni elävänä uhrialttarille.. kaikki minun haaveeni onnesta lensivät ikkunasta ulos neljän tuulen mukana, tämä oli liikaa, ajatuskin oli sietämätön.” Lucy kertoi saaneensa asialle jonkinlaisen vahvistuksen, sen jälkeen kun ei ollut pystynyt nukkumaan koko yönä. Lucy vihittiin Josephille siten, että Emma ei tiennyt asiasta mitään. [8]
Joseph järjesteli asiat siten, että hän pystyi käyttämään hyväkseen Lucyn yksinäisyyttä ja erityisen vaikeaa perhetilannetta. Teon kohteena oli alaikäinen tyttö, joka oli Josephin määräysvallan ja valvonnan alaisuudessa ja siten suoraan alisteisessa asemassa häneen. Lucy oli nuoruutensa, yksinäisyytensä, taloutensa, asumisensa, vanhempiensa poissaolon, elantonsa ja uskontonsa kautta erityisen riippuvaisessa suhteessa Josephiin. Kaikista naisista Nauvoossa, joita Joseph olisi voinut lähestyä, hän otti kohteekseen saada itselleen moniavioiseksi vaimokseen eristetyn nuoren ja haavoittuvaisen teini-ikäisen tytön, joka olisi ikänsä puolesta voinut olla hänen oma tyttärensä.
Seuraava osa: Mustamaalaus ja uhkailu
[1] Wymetal,
1889, Mormon Portraits, sivu 288 -289
[2] Linda King Newell and Valeen Tippetts Avery,
"Mormon Enigma: Emma Hale Smith--Prophet's Wife, 'Elect Lady, sivu 111[3] Linda King Newell and Valeen Tippetts Avery, "Mormon Enigma: Emma Hale Smith--Prophet's Wife, 'Elect Lady, sivu 111,' Polygamy's Foe", Garden City, New York: Doubleday & Compmany, Inc., 1984] sivut 111-12
[4] Sidney Rigdon Biography by Richard S. Van Wagoner, sivu 295
[5] John D. Rigdon`s affidavid is published in Joseph F. Smiths Jr. Blood Atonement and the Origins of the Plural Marriage, pp. 81-84
[6] http://www.wivesofjosephsmith.org/23-LucyWalker.htm
[7] Newell and Avery, Mormon Enigma, p. 132; Smith, Nauvoo Polygamy, p. 193.
[8] www.wivesofjosephsmith.org/23-LucyWalker.htm
Moniavioisuuden historia 9: Vaimoksi vastoin tahtoa, osa 1
Tämä on osa artikkelisarjaa moniavioisuudesta mormonismissa. Teksti on jatkoa artikkelille Jumala siunaa salaisuuden.
Enkelin ilmestymisen ajankohta on varsin erikoinen, koska enkeli kertoi, että hänen pitäisi perustaa moniavioisuuden periaate. Josephilla oli tuolloin ainakin jo viisi moniavioista vaimoa,[3] joten moniavioisuus oli jo perustettu ennen enkelin ilmestymistä. Tämä herättää muutaman kysymyksen: eikö enkeli tiennyt, että moniavioisuus oli jo aloitettu? Miksi Joseph Smithillä ei ollut asiassa vapaata tahtoa ja oliko naisilla vapaata tahtoa asiassa? Miksi näille naisille ei enkeli ilmestynyt miekan kanssa? Kirkon opin mukaan vapaa tahto kuuluu Jumalan suunnitelmaan ja evankeliumin perusperiaatteisiin, kun taas pakottamisen on katsottu kuuluvaksi paholaisen suunnitelmaan.[4]
Mormonin kirjan mukaan moniavioisuus sallittiin Jumalan toimesta vain silloin kun Herra halusi lisää siementä, eli jälkikasvua, Zina ei tarvinnut apua jälkikasvun hankkimisessa, koska hän oli jo raskaana. Zina oli myös naimissa, joka oli vastoin moniavioisuusilmoitusta.[5]
Todellisuudessa asia on hieman monimutkaisempi. Joseph antoi Helenin isälle 24 tuntia aikaa päättää tämän tyttären Helenin antamisesta Josephille. Seuraavana päivänä Helen vihittiin Josephin moniavioiseksi vaimoksi. Joseph oli sanonut Helenille, että jos hän suostuisi tähän, niin ”hänen isänsä perheensä pelastus olisi taattu.” Helen kertoi, että ”mieluusti antoi itsensä ostettavan näin suuresta palkinnosta.”[7]
Helenin äiti oli kuitenkin ilmeisen järkyttynyt tästä järjestelystä:
”Vain Jumala ja enkelit pystyivät näkemään äitini vertavuotavan sydämen, kun Joseph pyysi häneltä. Helenin äiti oli todistanut muiden vanhempien naisten kärsimykset, jotka paremmin ymmärsivät askeleen, jonka olivat ottaneet. Hän näki tyttärensä, joka ei ollut nähnyt edes viidettätoista syntymäpäiväänsä, seuraavaan samaa piikkistä polkua ja mielessään hän näki kurjuuden, joka varmasti tulisi, mutta kaikki se oli piilossa minulta.”[8] Äiti ymmärsi mitä oli tapahtumassa ja näki kuinka hänen nuori ja vailla elämänkokemusta oleva 14-vuotias tyttärensä annettiin vaimoksi paljon iäkkäämmälle miehelle. Helen oli niin nuori, että hän olisi ikänsä puolesta voinut olla Josephin tytär.
Nuori Helen luuli, että kyseessä olisi puhtaasti ollut pelkkä seremonia, mutta sai pian kauhukseen tietää, että siihen liittyi seksi. Myöhemmin hän luottautui äidilleen: ”minua ei olisi koskaan sinetöity Josephiin, jos olisin tiennyt, että kyseessä olisi enemmän kuin pelkkä seremonia. Olin nuori ja he petkuttivat minua sanomalla, että minun koko perheeni pelastus riippuisi siitä. ”Helen kertoi myös kuinka hän tunsi itsensä hyväksikäytetyksi.[9]Helen myös ymmärsi, että heidän avioliitto oli tarkoittu ”vanhurskaan siemenen” herättämiseksi.[10] Helen Mar Kimball ei ollut ainoa Josephin reilusti ala-ikäinen tyttö, jonka hän otti omakseen, sillä hän otti vaimokseen myös 14-vuotiaan Nancy M. Winchesterin, 16-vuotiaan Flora Woodworthin, 17-vuotiaan Lucy Walkerin, 17-vuotiaan Sarah Whitneyn ja 17-vuotiaan Sarah Lawrencen. Fanny Alger oli tapahtumien aikaan 16-vuotias.
Joseph ja tämän sisäpiiri käyttivät Josephin punatiilistä kauppaa paikkana, jossa he pyrkivät taivuttelemaan naisia moniavioisiksi vaimoikseen. Josephin kirjuri William Claytonin kerrottiin olevan asemissa ja vartioineen, jos Emma saattaisi tulla kaupalle. Emman tiedettiin tarkkailevan ja seurailevan Josephia ympäri kaupunkia. Jos Clayton näki Emman tulevan tiilitaloa kohti, antoi hän tietyn signaalin profeetalle, joka sitten juoksi kiireellä alas piilopaikastaan, joka oli tietty huone yläkerrassa, jota kutsuttiin sinetöintitoimistoksi.[11]
Ann Dawson matkusti perheensä kanssa pitkän matkan Englannista Nauvooseen asti. Hänen tyttärensä Mary sai kutsun ”erityiseen kokoukseen” sinetöintitoimistolle. Tytön päästyä paikalle Joseph ja John Taylor olivat siellä. Joseph kertoi, että he haluaisivat sinetöidä Mary veli John Tayloriin ilman viivytystä, jotta hän voisi olla Taylorille hengellinen vaimo. Mary kieltäytyi. Tämän seurauksena Joseph ja Taylor lukitsivat oven ja alkoivat painostaa häntä häntä, mutta Mary onnistui pakenemaan. Tämä tapahtuma aiheutti koko Dawsonin perheen luopumuksen ja poistumisen Nauvoosta.[12]
Samankaltainen tapahtuma sattui tammikuussa 1842, jolloin Joseph Smith ja Brigham Young lukitsivat 17-vuotiaan Martha Brothertonin Josephin kaupan yläkerran huoneeseen ja painostivat häntä kahdestaan Brighamin moniavioiseksi vaimoksi. Brighamilla oli jo tuolloin vaimo. Brigham sanoi hänelle, että jos Martha suostuisi "pääsisi hän suoraan selestiseen valtakuntaan..”. Brigham sanoi: ”Joseph vihkii meidät tänään täällä ja voit mennä kotiisi tänä iltana ja vanhempasi eivät tiedä asiasta mitään.” Martha ei suostunut ja Brigham haki Josephin paikalle suostuttelemaan häntä. Brigham painosti myös Marthan suutelemaan häntä. Joseph ja Brigham yrittivät entistä kovemmin houkutella ja painostaa häntä suostumaan. Kestelun lomassa paljastui, että Martha oli vielä ala-ikäinen. Silti Brigham sanoi, että se ei haittaisi vaikka tällöin avioliittoon tarvittaisiin vanhempien suostumus. Lopulta Martha sai heidät vakuuttuneiksi, että hän miettii asiaa ja hänet päästettiin lopulta menemään. Martha kirjoitti kotiin päästyään tapahtumat paperille ja vahvisti sen valaehtoisena todistuksena oikeudessa.[13] Tämä valaehtoinen todistus levisi ympäri Yhdysvaltoja ja Euroopaa. Monet vakuuttuivat, että Joseph harjoitti järjestelmällistä huijausta, harjoittamalla moniavioisuutta salassa, mutta kieltämällä sen julkisesti.[14] Martha ja hänen perheensä luopuivat kirkosta ja lähtivät nopeasti Nauvoosta tapahtuman jälkeen. [15]
Seuraava osa: Vaimoksi vastoin tahtoa, osa 2
[1] Journal of Mormon History (20.1): sivut 84–119; Todd Compton, “In Sacred Loneliness: sivut 80-81
[2] Todd Compton, “In Sacred Loneliness: The Plural Wives of Joseph Smith,” sivut 80-81
[3] http://www.i4m.com/think/polygamy/JS_Polygamy_Timeline.htm
[4] Elder Dallin H. Oaks, Free Agency and Freedom, Provo: BYU Religious Studies Center, 1989, “Satan's method of assuring "that one soul shall not be lost" (Moses 4:1) would be to "destroy the agency of man" (Moses 4:3). (Moses 4:4). Without the power of choice, we would have been mere robots or puppets in his hands.”
[5] Oppi ja Liitot 132
[6] https://www.lds.org/bc/content/shared/content/images/gospel-library/manual/PD10052298/understanding-plural-marriage_1490012_prt.pdf
[7] Helen Mar Whitney journal: Helen Mar autobiography: “Woman's Exponent,” 1880; reprinted in “A Woman's View;” FamilySearch.com record for Joseph Smith, Jr.; and Van Wagoner, “Mormon Polygamy: A History,” sivu 53
[8] Ibid.
[9] Ibid; “None but God & his angels could see my mother’s bleeding heart-when Joseph asked her if she was willing...She had witnessed the sufferings of others, who were older & who better understood the step they were taking, & to see her child, who had scarcely seen her fifteenth summer, following in the same thorny path, in her mind she saw the misery which was as sure to come...; but it was all hidden from me.” " …and thought myself an abused child”
[10] Helen Mar Kimball Whitney, Why We Practice Plural Marriage (Salt Lake City: Juvenile Instructor Office, 1883), 7.
[11] Wymetal, 1889, Mormon Portraits, sivu 256
[12] Wymetal, 1889, Mormon Portraits, sivu 256 -257; Wilhelm Wyl nimiselle lehtimiehelle tämän tarinan kertoi Maryn siskoi Elizabeth Cottom
[13] Martha Brothersonin valaehtoinen todistus
[14] Wasp, October 15, 1842, 2
[15] Martha Brothersonin valaehtoinen todistus; Orson F. Whitney, Life of Heber C. Kimball, sivut 323–24
Zina Huntington
Vaikka Joseph väitti saaneensa sinetöintivaltuuden, hän silti joutui kovasti ponnistelemaan saadakseen itselleen uusia vaimoja. Joseph lähestyi 19-vuotiasta juuri naimisiin mennyttä Zina Huntingtonia, jota hän pyysi moniavioiseksi vaimokseen vuonna 1841. Joseph oli lähettänyt hänelle viestin miekallisesta enkelistä, joka uhkaili Josephia henkeä, jos hän ei perustaisi moniavioisuuden periaatetta.[1] Zina, joka oli jo kuudennella kuulla raskaana miehelleen, lopulta taipui, kun hänen veli tuli kertomaan, että enkeli oli taaas uhannut miekalla Josephia. Heidät vihittiin salassa muutaman päivän kuluttua.[2]Enkelin ilmestymisen ajankohta on varsin erikoinen, koska enkeli kertoi, että hänen pitäisi perustaa moniavioisuuden periaate. Josephilla oli tuolloin ainakin jo viisi moniavioista vaimoa,[3] joten moniavioisuus oli jo perustettu ennen enkelin ilmestymistä. Tämä herättää muutaman kysymyksen: eikö enkeli tiennyt, että moniavioisuus oli jo aloitettu? Miksi Joseph Smithillä ei ollut asiassa vapaata tahtoa ja oliko naisilla vapaata tahtoa asiassa? Miksi näille naisille ei enkeli ilmestynyt miekan kanssa? Kirkon opin mukaan vapaa tahto kuuluu Jumalan suunnitelmaan ja evankeliumin perusperiaatteisiin, kun taas pakottamisen on katsottu kuuluvaksi paholaisen suunnitelmaan.[4]
Mormonin kirjan mukaan moniavioisuus sallittiin Jumalan toimesta vain silloin kun Herra halusi lisää siementä, eli jälkikasvua, Zina ei tarvinnut apua jälkikasvun hankkimisessa, koska hän oli jo raskaana. Zina oli myös naimissa, joka oli vastoin moniavioisuusilmoitusta.[5]
Ala-ikäiset vaimot
Kirkon instituuttiopas kertoo Josephin ja 14-vuotiaan Helen Mar Kimballin avioliitosta näin: ”Avioliitto siinä iässä, mitä pidetään nykymittapuiden mukaan sopimattomana, oli siihen aikaan laillinen, ja jotkut naiset solmivat avioliiton teini-iän puolivälissä. Helen Mar Kimball puhui sinetöimisestään Joseph Smithiin sanoen sen olleen ’vain iankaikkisuutta varten’, mikä viittaa siihen, ettei suhteeseen kuulunut sukupuolisuhdetta.”[6]Todellisuudessa asia on hieman monimutkaisempi. Joseph antoi Helenin isälle 24 tuntia aikaa päättää tämän tyttären Helenin antamisesta Josephille. Seuraavana päivänä Helen vihittiin Josephin moniavioiseksi vaimoksi. Joseph oli sanonut Helenille, että jos hän suostuisi tähän, niin ”hänen isänsä perheensä pelastus olisi taattu.” Helen kertoi, että ”mieluusti antoi itsensä ostettavan näin suuresta palkinnosta.”[7]
Helenin äiti oli kuitenkin ilmeisen järkyttynyt tästä järjestelystä:
”Vain Jumala ja enkelit pystyivät näkemään äitini vertavuotavan sydämen, kun Joseph pyysi häneltä. Helenin äiti oli todistanut muiden vanhempien naisten kärsimykset, jotka paremmin ymmärsivät askeleen, jonka olivat ottaneet. Hän näki tyttärensä, joka ei ollut nähnyt edes viidettätoista syntymäpäiväänsä, seuraavaan samaa piikkistä polkua ja mielessään hän näki kurjuuden, joka varmasti tulisi, mutta kaikki se oli piilossa minulta.”[8] Äiti ymmärsi mitä oli tapahtumassa ja näki kuinka hänen nuori ja vailla elämänkokemusta oleva 14-vuotias tyttärensä annettiin vaimoksi paljon iäkkäämmälle miehelle. Helen oli niin nuori, että hän olisi ikänsä puolesta voinut olla Josephin tytär.
Nuori Helen luuli, että kyseessä olisi puhtaasti ollut pelkkä seremonia, mutta sai pian kauhukseen tietää, että siihen liittyi seksi. Myöhemmin hän luottautui äidilleen: ”minua ei olisi koskaan sinetöity Josephiin, jos olisin tiennyt, että kyseessä olisi enemmän kuin pelkkä seremonia. Olin nuori ja he petkuttivat minua sanomalla, että minun koko perheeni pelastus riippuisi siitä. ”Helen kertoi myös kuinka hän tunsi itsensä hyväksikäytetyksi.[9]Helen myös ymmärsi, että heidän avioliitto oli tarkoittu ”vanhurskaan siemenen” herättämiseksi.[10] Helen Mar Kimball ei ollut ainoa Josephin reilusti ala-ikäinen tyttö, jonka hän otti omakseen, sillä hän otti vaimokseen myös 14-vuotiaan Nancy M. Winchesterin, 16-vuotiaan Flora Woodworthin, 17-vuotiaan Lucy Walkerin, 17-vuotiaan Sarah Whitneyn ja 17-vuotiaan Sarah Lawrencen. Fanny Alger oli tapahtumien aikaan 16-vuotias.
Eristäminen ja painostaminen
Joseph pyrki eristämään tytöt tai naiset muista ja tällöin hän saattoi lähestyä ja alkaa painostaa heitä avioliittoon kanssaan. Hänen ja hänen sisäpiiriläisten toimintakaava oli sellainen, että tytöt tai naiset saatettiin laittaa lukittujen ovien taakse, jotta heitä pystyttiin painostamaan avioliittoon. Josephin toimintakaava oli usein naida hänen kodissaan asuvia teini-ikäisiä palvelustyttöjä, ottolapsia ja ystäväperheen lapsia, jotka olivat häneen työnsä, nuoren ikänsä, asumisensa tai muulla tavalla alisteisessa asemassa. Myös Josephin lähipiiri seurasi Josephin esimerkkiä.Joseph ja tämän sisäpiiri käyttivät Josephin punatiilistä kauppaa paikkana, jossa he pyrkivät taivuttelemaan naisia moniavioisiksi vaimoikseen. Josephin kirjuri William Claytonin kerrottiin olevan asemissa ja vartioineen, jos Emma saattaisi tulla kaupalle. Emman tiedettiin tarkkailevan ja seurailevan Josephia ympäri kaupunkia. Jos Clayton näki Emman tulevan tiilitaloa kohti, antoi hän tietyn signaalin profeetalle, joka sitten juoksi kiireellä alas piilopaikastaan, joka oli tietty huone yläkerrassa, jota kutsuttiin sinetöintitoimistoksi.[11]
Ann Dawson matkusti perheensä kanssa pitkän matkan Englannista Nauvooseen asti. Hänen tyttärensä Mary sai kutsun ”erityiseen kokoukseen” sinetöintitoimistolle. Tytön päästyä paikalle Joseph ja John Taylor olivat siellä. Joseph kertoi, että he haluaisivat sinetöidä Mary veli John Tayloriin ilman viivytystä, jotta hän voisi olla Taylorille hengellinen vaimo. Mary kieltäytyi. Tämän seurauksena Joseph ja Taylor lukitsivat oven ja alkoivat painostaa häntä häntä, mutta Mary onnistui pakenemaan. Tämä tapahtuma aiheutti koko Dawsonin perheen luopumuksen ja poistumisen Nauvoosta.[12]
Samankaltainen tapahtuma sattui tammikuussa 1842, jolloin Joseph Smith ja Brigham Young lukitsivat 17-vuotiaan Martha Brothertonin Josephin kaupan yläkerran huoneeseen ja painostivat häntä kahdestaan Brighamin moniavioiseksi vaimoksi. Brighamilla oli jo tuolloin vaimo. Brigham sanoi hänelle, että jos Martha suostuisi "pääsisi hän suoraan selestiseen valtakuntaan..”. Brigham sanoi: ”Joseph vihkii meidät tänään täällä ja voit mennä kotiisi tänä iltana ja vanhempasi eivät tiedä asiasta mitään.” Martha ei suostunut ja Brigham haki Josephin paikalle suostuttelemaan häntä. Brigham painosti myös Marthan suutelemaan häntä. Joseph ja Brigham yrittivät entistä kovemmin houkutella ja painostaa häntä suostumaan. Kestelun lomassa paljastui, että Martha oli vielä ala-ikäinen. Silti Brigham sanoi, että se ei haittaisi vaikka tällöin avioliittoon tarvittaisiin vanhempien suostumus. Lopulta Martha sai heidät vakuuttuneiksi, että hän miettii asiaa ja hänet päästettiin lopulta menemään. Martha kirjoitti kotiin päästyään tapahtumat paperille ja vahvisti sen valaehtoisena todistuksena oikeudessa.[13] Tämä valaehtoinen todistus levisi ympäri Yhdysvaltoja ja Euroopaa. Monet vakuuttuivat, että Joseph harjoitti järjestelmällistä huijausta, harjoittamalla moniavioisuutta salassa, mutta kieltämällä sen julkisesti.[14] Martha ja hänen perheensä luopuivat kirkosta ja lähtivät nopeasti Nauvoosta tapahtuman jälkeen. [15]
Kuva Martha Brothertonista ja Brigham Youngista
Seuraava osa: Vaimoksi vastoin tahtoa, osa 2
[1] Journal of Mormon History (20.1): sivut 84–119; Todd Compton, “In Sacred Loneliness: sivut 80-81
[2] Todd Compton, “In Sacred Loneliness: The Plural Wives of Joseph Smith,” sivut 80-81
[3] http://www.i4m.com/think/polygamy/JS_Polygamy_Timeline.htm
[4] Elder Dallin H. Oaks, Free Agency and Freedom, Provo: BYU Religious Studies Center, 1989, “Satan's method of assuring "that one soul shall not be lost" (Moses 4:1) would be to "destroy the agency of man" (Moses 4:3). (Moses 4:4). Without the power of choice, we would have been mere robots or puppets in his hands.”
[5] Oppi ja Liitot 132
[6] https://www.lds.org/bc/content/shared/content/images/gospel-library/manual/PD10052298/understanding-plural-marriage_1490012_prt.pdf
[7] Helen Mar Whitney journal: Helen Mar autobiography: “Woman's Exponent,” 1880; reprinted in “A Woman's View;” FamilySearch.com record for Joseph Smith, Jr.; and Van Wagoner, “Mormon Polygamy: A History,” sivu 53
[8] Ibid.
[9] Ibid; “None but God & his angels could see my mother’s bleeding heart-when Joseph asked her if she was willing...She had witnessed the sufferings of others, who were older & who better understood the step they were taking, & to see her child, who had scarcely seen her fifteenth summer, following in the same thorny path, in her mind she saw the misery which was as sure to come...; but it was all hidden from me.” " …and thought myself an abused child”
[10] Helen Mar Kimball Whitney, Why We Practice Plural Marriage (Salt Lake City: Juvenile Instructor Office, 1883), 7.
[11] Wymetal, 1889, Mormon Portraits, sivu 256
[12] Wymetal, 1889, Mormon Portraits, sivu 256 -257; Wilhelm Wyl nimiselle lehtimiehelle tämän tarinan kertoi Maryn siskoi Elizabeth Cottom
[13] Martha Brothersonin valaehtoinen todistus
[14] Wasp, October 15, 1842, 2
[15] Martha Brothersonin valaehtoinen todistus; Orson F. Whitney, Life of Heber C. Kimball, sivut 323–24
Moniavioisuuden historia 8: Jumala siunaa salaisuuden
Tämä on osa artikkelisarjaa moniavioisuudesta mormonismissa. Teksti on jatkoa artikkelille Smithin monet naiset, osa 4.
Joseph huomasi jossain vaiheessa, että hän ei saanut tiettyjä naisia ilman, että hänellä olisi ”ilmoitus” Herralta ja viralliselta kuulostava avioliittoseremonia.[1]Myös eräs mielenkiintoinen tapahtuma sattui juuri tuolloin. Robert Matthews, peitenimeltään ”profeetta Mathias” ilmestyi eräänä päivänä Josephin oven taakse ja Joseph majoitti häntä jonkin aikaa. Mathews oli ollut vankilassa tekemistään rikoksista ja sen jälkeen suunnannut Joseph Smithin luo. Matthews opetti oppia, että ”kaikki avioliitot, jotka eivät olleet hänen itsensä tekemiä ja hänen oppinsa mukaan tehtyjä, olivat paholaisesta ja hän oli tullut perustamaan omistuksellista yhteisöä ja vaimoisuutta. Vuonna 1833 Matthews vakuutti kaksi seuraajansa, että syntisinä he eivät olleet asianmukaisesti yhdistetty avioliittoon. Hän väitti, että hänellä on voima kumota tuo avioliitto ja hän avioitui itse jo naimisissa olevan naisen kanssa, jolle hän profetoi, että ”hänestä tulisi äiti hengelliselle sukupolvelle” ja lupasi itse olla isä hänen ensimmäiselle ”hengelliselle lapselleen”. [2] Ei ole tiedossa vaikuttiko Matthews Josephin Smithin saamaan oppiin moniavioisuudesta. Joseph kuitenkin väitti saaneensa sinetöintivaltuuden neljän kuukauden kuluttua siitä, kun Matthews ilmestyi hänen ovensa eteen.
Kirtlandin temppelin vihkiseremonia pidettiin huhtikuussa 1836. Vihkimistilaisuudessa Joseph Smith ja Oliver Cowdery kertoivat nähneensä Elian, Elisan ja Abrahamin, jotka antoivat heille tiettyjä ”avaimia”. Elian kuvattiin antaneen heille sinetöintivaltuuden, jolla tarkoitetaan sitä, että kaikki liitot, velvoitteet, valat, lupaukset, yhteydet lakkaavat henkilön kuoltua, ellei niitä ole sinetöity oikean valtuuden nojalla, jolloin ne olisivat voimassa kuoleman jälkeen.[3] Avioliitto katsotaan myös tällaiseksi liitoksi, joka jatkuisi kuoleman jälkeen, jos se olisi suoritettu sinetöintivaltuudella.
Joseph ja Oliver kuvailevat näkemäänsä näkyä: ”mielemme, [tai] ymmärryksemme silmät avattiin.” Tätä kutsuttiin tuona aikana nimellä ”selvännäkeminen” jonka avulla he kertoivat havainnoineensa Elian seisomassa heidän edessään ja antavan heille ”avaimet” väittäen omaavansa samanlaisen valtuuden, kuin profeetta Matthews. He kertoivat, että ”avaimet oli annettu meidän käsiimme.” ja siksi se mitä Smith sitoi tai erotti maan päällä ja taivaassa oli se Jumalan hyväksymä. [4] [5]
Seuraava osa: Vaimoksi vastoin tahtoa, osa 1
[1] Wymetal, Mormon Portraits, sivu 62. Kyseessä oli Sarah Prattin haastattelu.
[2] Richard S. Van Wagoner, Mormon Polygamy: A History (Salt Lake City: Signature Books, 1986), 9.
[3] Oppi ja Liitot 132:7
[4] Opin ja Liittojen kirja 110:1, 13 - 16
[5] Grant Palmer, Sexual allegations of Joseph Smith

Moniavioisuuden historia 7: Smithin monet naiset, osa 4
Tämä on osa artikkelisarjaa moniavioisuudesta mormonismissa. Teksti on jatkoa artikkelille Smithin monet naiset, osa 3.
Säädyttömästä seksuaalisista lähestymisistä liittyen Stowellin sisaruksiin, Eliza Wintersiin, Marinda Nancy Johnsoniin, Vienna Jacquesiin, Neiti Hilliin, Fanny Algeriin, Lucinda Harrisiin, Sarah Prattiin, Melissa Schinldeen, Catherine Fuller Warrenille tehtiin syytöksiä Joseph Smithin luonnetta vastaan vuosina 1827 - 1841. Se seikka, että syytökset tulivat henkilöiltä neljästä tai viidestä eri osavaltiosta on epätavallista ja huolestuttavaa. Smithin salaileva käytös oli aina piilotettu hänen vaimoltaan Emmalta, ellei hän saanut Josephia kiinni itse teossa. Emman serkut Levi ja Hiel Lewis saattoivat olla oikeassa, kun he ilmaisivat vuonna 1834, että Smithille ”huorinteko ei ollut rikos”.[4]
Kolme kuukautta sen jälkeen, kun Sarah Pratt kieltäytyi Joseph Smithin ehdotuksesta 1840 vuoden loppupuolella tai 1841 alussa, hän nai Louisa Beamanin 5. huhtikuuta vuonna 1841. Tänä lyhyenä aikana Joseph Smith instituutioi seksuaalisen toiminnan siten, että siihen tarvittiin avioliittoseremoniat, sinetöinti, todistajat sekä pappeudenhaltija. Joseph sinetöitiin Louisa Beam sen jälkeen kuudennella kuulla raskaana olevaan Zina Huntingtoniin. Tämä moniavioisuuden institutionalisoiminen, ei kuitenkaan lopettanut Josephia harjoittamasta seksisuhteitaan. Kuten aikaisemmin nähtiin Catherina Fuller Warrenin kohdalla, kun Melissa Schindle oli kieltäytynyt Josephin viettelyistä, niin Joseph meni Catherinan sänkyyn. Näiden todisteiden valossa Joseph harjoitti moniavioisuutta ja huorintekoa samanaikaisesti.[5]
Josephin 33 vaimosta kahdellatoista ei ollut toimittajaa, seremoniaa tai silminnäkijää. Oliko kyseessä riittämätön tietojen taltiointi vai oliko kyseessä seksuaalinen irtosuhde?[6]
Seuraava osa: Jumala siunaa salaisuuden
[1] John C. Bennett, "Bennett's Second and Third Letters," Sangamo Journal July 15, 1842, emphasis deleted.
[2] Ibid.
[3] Ibid.
[4] Grant Palmer, Sexual allegations of Joseph Smith
[5] Compton, In Sacred Loneliness, sivu 81
[6] Grant Palmer, Sexual allegations of Joseph Smith
Melissa Schindle
Melissa Schindle oli eversti Georg Schindlen vaimo. Rouva Schindle teki valaehtoisen todistuksen 2 heinäkuuta 1842, joka julkaistiin Sangamo Journalissa. Rouva Schindle kertoi, että Joseph pyysi ”Syksyllä 1841, että hän voisi maata hänen kanssaan. Se oli Herran tahto, että hän olisi häneen laittomassa yhdynnässä ja kuinka hän ei voisi tehdä mitään naisen kanssa ellei hänellä ensin olisi Herran tahto asiassa.” Melissan kieltäytymisen jälkeen Joseph sanoi, että ”hänen ei tule koskaan kertoa ehdotuksista kenellekään, koska hänellä on kaikki vaikutusvalta siinä paikassa [Nauvoo], ja jos hän kertoisi niin hän [Joseph] tuhoaisi hänen [Melissan] maineen ja hän joutuisi lähtemään pois.”[1]Catherine Fuller Warren
Samana syksynä vuonna 1841 ja samana iltana, jolloin Joseph teki Melissa Schindlelle ehdotuksia, Catherine Warren yöpyi juuri naimisiin menneen Schindlen luona. Schindle kertoi, että kun hän hylkäsi Smithin ehdotuksen ”hän [Joseph] meni viereiseen sänkyyn missä [Catherine] nukkui ja makasi hänen kanssaan siellä noin klo 1:00 asti yöllä, nousi sitten ylös” ja lähti.[2] John C. Bennet omassa valaehtoisessa todistuksessaan vahvisti, että ”hän oli nähnyt Joseph Smithin sängyssä neiti Fullerin kanssa”[Catherina Fuller Warren].[3]Säädyttömästä seksuaalisista lähestymisistä liittyen Stowellin sisaruksiin, Eliza Wintersiin, Marinda Nancy Johnsoniin, Vienna Jacquesiin, Neiti Hilliin, Fanny Algeriin, Lucinda Harrisiin, Sarah Prattiin, Melissa Schinldeen, Catherine Fuller Warrenille tehtiin syytöksiä Joseph Smithin luonnetta vastaan vuosina 1827 - 1841. Se seikka, että syytökset tulivat henkilöiltä neljästä tai viidestä eri osavaltiosta on epätavallista ja huolestuttavaa. Smithin salaileva käytös oli aina piilotettu hänen vaimoltaan Emmalta, ellei hän saanut Josephia kiinni itse teossa. Emman serkut Levi ja Hiel Lewis saattoivat olla oikeassa, kun he ilmaisivat vuonna 1834, että Smithille ”huorinteko ei ollut rikos”.[4]
Kolme kuukautta sen jälkeen, kun Sarah Pratt kieltäytyi Joseph Smithin ehdotuksesta 1840 vuoden loppupuolella tai 1841 alussa, hän nai Louisa Beamanin 5. huhtikuuta vuonna 1841. Tänä lyhyenä aikana Joseph Smith instituutioi seksuaalisen toiminnan siten, että siihen tarvittiin avioliittoseremoniat, sinetöinti, todistajat sekä pappeudenhaltija. Joseph sinetöitiin Louisa Beam sen jälkeen kuudennella kuulla raskaana olevaan Zina Huntingtoniin. Tämä moniavioisuuden institutionalisoiminen, ei kuitenkaan lopettanut Josephia harjoittamasta seksisuhteitaan. Kuten aikaisemmin nähtiin Catherina Fuller Warrenin kohdalla, kun Melissa Schindle oli kieltäytynyt Josephin viettelyistä, niin Joseph meni Catherinan sänkyyn. Näiden todisteiden valossa Joseph harjoitti moniavioisuutta ja huorintekoa samanaikaisesti.[5]
Josephin 33 vaimosta kahdellatoista ei ollut toimittajaa, seremoniaa tai silminnäkijää. Oliko kyseessä riittämätön tietojen taltiointi vai oliko kyseessä seksuaalinen irtosuhde?[6]
Seuraava osa: Jumala siunaa salaisuuden
[1] John C. Bennett, "Bennett's Second and Third Letters," Sangamo Journal July 15, 1842, emphasis deleted.
[2] Ibid.
[3] Ibid.
[4] Grant Palmer, Sexual allegations of Joseph Smith
[5] Compton, In Sacred Loneliness, sivu 81
[6] Grant Palmer, Sexual allegations of Joseph Smith
Moniavioisuuden historia 6: Smithin monet naiset, osa 3
Tämä on osa artikkelisarjaa moniavioisuudesta mormonismissa. Teksti on jatkoa artikkelille Smithin monet naiset, osa 2.
”Rouva Harris oli naimisissa oleva nainen ja minun hyvä ystävä. Kun Joseph oli tehnyt viheliäisen yrityksen lähennellä minua, menin rouva Harrisin luo purkamaan suruani. Minun täydelliseksi yllätyksekseni hän sanoi, nauraen sydämensä pohjasta: `kuinka hölmö oletkaan! En näe siinä mitään hirveää. Olen ollut hänen rakastajattarensa jo neljä vuotta`”.[1]
Ei ole mitään todisteita tai näyttöä moniavioisista avioliitoista tai sinetöinneistä, ennen Luisa Beamanin seremoniaa 5. huhtikuuta, vuonna 1841.
”Sisar Pratt, Herra on antanut sinut minulle henkivaimoksi. Minulle on annettu Jaakobin siunaukset, kuten Jumala on antanut pyhille miehille vanhoina aikoina ja niin kauan kun hän katsoo minuun suosiollisesti ja minulla on totinen halu harjoittaa aviollista autuutta, toivon, ettet pidä minua vastenmielisenä tai torju minua.” Sarah vastasi Smithin ehdotukseen: ”minä en usko sellaisiin ilmoituksiin enkä tule uskomaan sellaisiin missään olosuhteissa. Minulla on yksi hyvä aviomies ja se riittää minulle.”[2] Hänen käydessä Sarahin luona myöhemmin uudestaan Joseph alkoi lähennellä häntä yrittäen suudella häntä. Tästä Sarah aloitti kovan äläkän, jonka naapurin Mary Ettie kuuli. Ettie kertoi tapahtumasta: ”Sarah käski profeettaa ulos talostaan ja profeetta kiroili hänelle ja sanoi, että tämä oli ollut sängyssä John C. Bennetin kanssa.[3]
Myöhemmin, kun Orson Pratt tuli takaisin lähetystyöstä, Sarah kertoi miehelleen tapahtuneesta. Orson meni Josephin luo ja sanoi: ”ettei koskaan enää loukkaisi hänen vaimoaan tuolla tavalla.”[4]Joseph varoitti Orsonia: ”jos [Pratt] uskoisi vaimoaan ja hänen ehdotuksiaan, hän menee helvettiin.”[5] Orson joutui erittäin vaikeaan välikäteen. Hänen piti valita ketä uskoa, profeettaa vai vaimoaan. Orson jätti itsemurhaviestin ja katosi. Myöhemmin hänet löydettiin Mississippi-joen vierestä istumasta kivellä. Hän lopulta päätti uskoa vaimoaan. Orson erotettiin tämän jälkeen kirkosta, koska hän ei voinut tukea profeettaa hyveellisenä miehenä.[6]
Josephin ensimmäinen Sarahille tekemä ehdotus ei todisteiden valossa vaikuttanut avioliittoehdotukselta, vaan muistutti pikemminkin yhden yön suhdetta. Vuosia myöhemmin Sarah Pratt kuvaili Smithin menettelytapoja, joita hän käytti Sarahiin ja useisiin muihin naisiin: ”Joseph ei ajatellut avioliittoa tai sinetöintiseremoniaa useaan vuoteen. Hän totesi aiotuille uhreilleen, kuten minulle: ”että Jumala ei välitä jos pidämme hauskaa, kunhan muut eivät tiedä siitä.” Hän ainoastaan esitteli avioliittoseremonian, kun hän huomasi, että hän ei saanut tiettyjä naisia itselleen ilman sitä. Louisa Beaman oli ensimmäinen tällainen tapaus.[7]
Seuraava osa: Smithin monet naiset, osa 4
[1] Wilhelm Wyl, Mormon Portraits, (Salt Lake City: Tribune Printing and Publishing Co., 1886), sivu 60.[2] Richard S. Van Wagoner, "Sarah Pratt: The Shaping of an Apostate" Dialogue 19 (Summer 1986): 71-72; John C. Bennett, "Bennett's Second and Third Letters,"Sangamo Journal (Springfield, Illinois) July 15, 1842,
[3] Richard S. Van Wagoner, "Sarah Pratt: The Shaping of an Apostate" Dialogue 19 (Summer 1986): 72; John C. Bennett, "Bennett's Second and Third Letters,"Sangamo Journal (Springfield, Illinois) July 15, 1842,
[4] Richard S. Van Wagoner, "Sarah Pratt: The Shaping of an Apostate" Dialogue 19 (Summer 1986): 72
[5] Van Wagoner, Richard S. (1986). "Sarah Pratt: The Shaping of an Apostate". Dialogue: A Journal of Mormon Thought, Sivu 79
[6] Richard S. Van Wagoner, "Sarah Pratt: The Shaping of an Apostate" Dialogue 19 (Summer 1986), Sivut 71-72. Orson Pratt otettiin myöhemmin takaisin kirkkoon.
[7] Wilhelm Wyl, Mormon Portraits, sivu 62, korostukset poistettu
Lucinda Harris
Lucinda ja hänen aviomiehensä George W. Harris muuttivat Far Westiin noin vuonna 1837. Maaliskuussa vuonna 1838, Joseph ja Emma muuttivat Harris:ien luo ja pysyivät heillä toukokuuhun asti. Apostoli Orson Prattin vaimo, Sarah Pratt, kertoi ystävälleen Lucindalle:”Rouva Harris oli naimisissa oleva nainen ja minun hyvä ystävä. Kun Joseph oli tehnyt viheliäisen yrityksen lähennellä minua, menin rouva Harrisin luo purkamaan suruani. Minun täydelliseksi yllätyksekseni hän sanoi, nauraen sydämensä pohjasta: `kuinka hölmö oletkaan! En näe siinä mitään hirveää. Olen ollut hänen rakastajattarensa jo neljä vuotta`”.[1]
Ei ole mitään todisteita tai näyttöä moniavioisista avioliitoista tai sinetöinneistä, ennen Luisa Beamanin seremoniaa 5. huhtikuuta, vuonna 1841.
Sarah Pratt
Joseph Smith lähetti Sarah Prattin aviomehen apostoli Orson Prattin lähetystyöhön Englantiin 1840 aikoihin. Tämän jälkeen Sarah Pratt sanoi, Josephin tehneen hänelle ehdotuksia kahteen otteeseen, mutta toisin kuin Lucinda Harris, hän hylkäsi Josephin ehdotukset. Sarah raportoi Smithin sanoneen:”Sisar Pratt, Herra on antanut sinut minulle henkivaimoksi. Minulle on annettu Jaakobin siunaukset, kuten Jumala on antanut pyhille miehille vanhoina aikoina ja niin kauan kun hän katsoo minuun suosiollisesti ja minulla on totinen halu harjoittaa aviollista autuutta, toivon, ettet pidä minua vastenmielisenä tai torju minua.” Sarah vastasi Smithin ehdotukseen: ”minä en usko sellaisiin ilmoituksiin enkä tule uskomaan sellaisiin missään olosuhteissa. Minulla on yksi hyvä aviomies ja se riittää minulle.”[2] Hänen käydessä Sarahin luona myöhemmin uudestaan Joseph alkoi lähennellä häntä yrittäen suudella häntä. Tästä Sarah aloitti kovan äläkän, jonka naapurin Mary Ettie kuuli. Ettie kertoi tapahtumasta: ”Sarah käski profeettaa ulos talostaan ja profeetta kiroili hänelle ja sanoi, että tämä oli ollut sängyssä John C. Bennetin kanssa.[3]
Myöhemmin, kun Orson Pratt tuli takaisin lähetystyöstä, Sarah kertoi miehelleen tapahtuneesta. Orson meni Josephin luo ja sanoi: ”ettei koskaan enää loukkaisi hänen vaimoaan tuolla tavalla.”[4]Joseph varoitti Orsonia: ”jos [Pratt] uskoisi vaimoaan ja hänen ehdotuksiaan, hän menee helvettiin.”[5] Orson joutui erittäin vaikeaan välikäteen. Hänen piti valita ketä uskoa, profeettaa vai vaimoaan. Orson jätti itsemurhaviestin ja katosi. Myöhemmin hänet löydettiin Mississippi-joen vierestä istumasta kivellä. Hän lopulta päätti uskoa vaimoaan. Orson erotettiin tämän jälkeen kirkosta, koska hän ei voinut tukea profeettaa hyveellisenä miehenä.[6]
Josephin ensimmäinen Sarahille tekemä ehdotus ei todisteiden valossa vaikuttanut avioliittoehdotukselta, vaan muistutti pikemminkin yhden yön suhdetta. Vuosia myöhemmin Sarah Pratt kuvaili Smithin menettelytapoja, joita hän käytti Sarahiin ja useisiin muihin naisiin: ”Joseph ei ajatellut avioliittoa tai sinetöintiseremoniaa useaan vuoteen. Hän totesi aiotuille uhreilleen, kuten minulle: ”että Jumala ei välitä jos pidämme hauskaa, kunhan muut eivät tiedä siitä.” Hän ainoastaan esitteli avioliittoseremonian, kun hän huomasi, että hän ei saanut tiettyjä naisia itselleen ilman sitä. Louisa Beaman oli ensimmäinen tällainen tapaus.[7]
Seuraava osa: Smithin monet naiset, osa 4
[1] Wilhelm Wyl, Mormon Portraits, (Salt Lake City: Tribune Printing and Publishing Co., 1886), sivu 60.[2] Richard S. Van Wagoner, "Sarah Pratt: The Shaping of an Apostate" Dialogue 19 (Summer 1986): 71-72; John C. Bennett, "Bennett's Second and Third Letters,"Sangamo Journal (Springfield, Illinois) July 15, 1842,
[3] Richard S. Van Wagoner, "Sarah Pratt: The Shaping of an Apostate" Dialogue 19 (Summer 1986): 72; John C. Bennett, "Bennett's Second and Third Letters,"Sangamo Journal (Springfield, Illinois) July 15, 1842,
[4] Richard S. Van Wagoner, "Sarah Pratt: The Shaping of an Apostate" Dialogue 19 (Summer 1986): 72
[5] Van Wagoner, Richard S. (1986). "Sarah Pratt: The Shaping of an Apostate". Dialogue: A Journal of Mormon Thought, Sivu 79
[6] Richard S. Van Wagoner, "Sarah Pratt: The Shaping of an Apostate" Dialogue 19 (Summer 1986), Sivut 71-72. Orson Pratt otettiin myöhemmin takaisin kirkkoon.
[7] Wilhelm Wyl, Mormon Portraits, sivu 62, korostukset poistettu
Moniavioisuuden historia 5: Smithin monet naiset, osa 2
Tämä on osa artikkelisarjaa moniavioisuudesta mormonismissa. Teksti on jatkoa artikkelille Smithin monet naiset, osa 1.
Kun Vienna Jacques asui Kirtlandissa Smithien luona vuonna 1833, palvelijatar Polly Beswick kertoi, Joseph Smithin sanoneen, että hänellä oli ilmoitus maata Vienna Jacquesin kanssa, joka asui heidän perheensä luona. Joseph nousi ylös joinain öinä ja meni Viennan sänkyyn. Polly kertoi mitä tapahtui, kun Emma huomasi Josephin menneen Viennan sänkyyn: ”Emma hermostui, huusi, raivosi ja syyti loukkauksia. Joseph sulki niissä tapauksissa itsenä huoneeseen ja rukoili ilmoitusta. Kun hän tuli ulos, hän väitti saaneensa sellaisen ja kertoi sen Emmalle, jolloin hän lopulta rauhoittui.”[2] [3]
William E. McLellin, entinen mormoniapostoli, kertoi tämän tapahtuman yksityiskohtia, mukaan lukien, kuinka Joseph ratkaisi ”asian” Emman kanssa. Kirjoittaessaan heidän vanhimmalle pojalleen Joseph Smith III:lle vuonna 1861, McLellin kertoi: Sinun äitisi (jos hän tuntee tarvetta) voi antaa sinulle synkän luettelon [tapahtumista], jotka yltävät niin pitkälle kuin sinun syntymääsi asti.” [1832].[5] Vuonna 1872 kirjeessään, McLellin aloitti neiti Hill:n tapauksella:
”Vierailin sinun äitisi ja perheesi luonna vuonna 1847 [28. elokuuta], ja keskustelimme pitkään hänen kanssaan, kun hän oli vetäytynyt Mansion Houseen Nauvoossa. En pyytänyt häntä kertomaan, vaan kerroin hänelle joitain asioita, joita olin kuullut. Emma vahvisti nämä asiat tosiksi. Tohtori F. G. Williams toimi [lääkärinä] kanssani Clay Countyssä vuoden 1838 lopussa. Hän kertoi, että syntymäsi aikaan [6. marraskuuta, 1832] isäsi suoritti aktin neiti Hill:n kanssa, joka oli palvelustyttö… Sopiakseen asian Emman kanssa, Joseph kutsui tohtori Williamsin ja Sidney Rigdonin paikalle. Emma kuvaili heille mitä oli tapahtunut. Joseph huomasi jääneensä kiinni ja tunnusti nöyrästi ja aneli anteeksiantoa. Emma ja muut antoivat hänelle anteeksi. Hän [Emma] kertoi minulle, että kertomus oli tosi!!!”[6] [7]
”Lisäksi, kerroin hänelle [Emmalle], että olin kuullut kuinka yhtenä yönä hän ihmetteli missä Joseph ja Fanny olivat, koska heitä ei näkynyt missään. Emma meni talon lähellä olevan ladon luo ja näki Fannyn ja Josephin ladossa kahdestaan. Hän katsoi seinän raosta ja näki seksuaalisen aktin!!! Hän kertoi minulle, että tarina oli tosi.”[8]
Tätä tukee myös Benjamin Johnson todistus, että kun Fanny asui heidän perheen luonaan, Fannya ja Josephia vakoiltiin, ja heidät löydettiin kahdestaan.[9]
Emma ilmeisesti tunsi Josephin luonteen näissä asioissa ja ilmeisesti siksi pyrki seuraamaan ja vakoilemaan tätä. Emma ajoi Fanny Algerin kotoaan ulos keskellä yötä. Varapresidentti Oliver Cowdery kertoi, että hän sai tietää tapahtumista Josephilta itseltään ja hän [Joseph] luottautui Oliverille ja kertoi, että ”hän oli tunnustanut Emmalle” pyytäen hänen anteeksiantoaan.[10] Benjamin F. Johnson sanoi myöhemmin, että Algerin tapaus ”oli yksi luopumuksen ja häiriön syistä Kirtlandissa, vaikkakin aiheesta sanottiin vain vähän julkisesti.”[11]
Fanny Brewer niminen nainen, joka kävi Kirtlandissa vuonna 1837, havaitsi suurta kiihtymystä profeettaa kohtaan, liittyen laittomaan sukupuolisuhteeseen hänen ja nuoren orpotytön kanssa, joka asui hänen perheensä luona ja hänen suojeluksessaan.[12]
Oliver Cowdery oli luultavasti ensimmäinen, joka julkisesti puhui Algerin suhteesta. Marraskuussa 1837, hän ”syytti Josephia huorinteosta” keskustelussaan Georg W. Harrisin ja apostoli David W. Pattenin kanssa.[13] Kirjeessään veljelleen Warren Cowderylle 21. tammikuuta, vuonna 1838, Oliver oli suorasanainen. Hän viittasi Josephin tekoon ”likaisena, vastenmielisenä, inhottavana suhteena hänen ja Fanny Algerin välillä”.[14] Oli selvää, että Cowdery oli menettänyt luottamuksena läheiseen kollegaansa. Huhtikuun 12 päivä 1838, Oliver erotettiin kirkosta yhdeksän syytöksen perusteella, joista yksi oli ”pyrkimys tuhota presidentti Joseph Smith Jr:n luonne väärin vihjailemalla, että hän olisi syyllistynyt huorintekoon.”[15]
Jotkut mormonitutkijat ovat väittäneet, että Fanny Alger olisi ollut Josephin ensimmäinen moniavioinen vaimo.[16] Heidän kuitenkin, tulisi vakuuttavasti selvittää seuraavat ongelmat. (1) Avioliitto/sinetöinti seremonioista ei ole tallennettuja asiapapereita tai muistioita. (2) Todistajia ei ollut paikalla. (3) Ei ole olemassa tekstejä ilmoituksista, jotka olisivat sallineet moniavioiset avioliitot. Joseph Smith on saattanut puhua moniavioisuudesta Kirtlandissa, mutta ei ole olemassa näyttöä tai todisteita, että hän harjoitti sitä ennen kuin vasta 5 huhtikuuta, vuonna 1841 Nauvoossa. (4) MAP-kirkko uskoo Joseph Smithin saaneen sinetöintiavaimet ”sinetöidäkseen” pariskunnat iankaikkiseen avioliittoon vasta 3. huhtikuuta 1836, eikä aikaisemmin.[17] (5) Alger lähti osavaltiosta ja hylkäsi neuvon olla menemättä ei-mormonin kanssa naimisiin, se oli jotain jota ei voisi odottaa moniavioiselta vaimolta.[18]
Historioitsija Lawrence Fosterin mukaan aikalainen evidenssi viittaisi vahvasti siihen, että Joseph ja Fanny olivat seksisuhteessa ja todistusaineisto osoittaisi, että Smith tai hänen lähipiiri ei pitänyt sitä avioliittona.[19] On kuitenkin paljon todisteita, joiden mukaan Fanny Alger olisi saattanut olla Josephin yksi ensimmäisistä moniavioisista vaimoista vaikkakaan Josephilla ei oletettavasti tuolloin vielä ollut sinetöimisvaltuutta eikä ilmoitusta moniavioisuudesta. [20] Tästä huolimatta Josephin ja ala-ikäisen Fanny Algerin suhdetta tai avioliittoa voidaan perustellusti pitää ongelmallisena. Kyseessä ei ollut tasaveroinen suhde, koska toinen oli aikuinen ja toinen vielä nuori tyttö. Joseph oli lisäksi Fannyn hengellinen johtaja ja työntantaja. Lisäksi Emman tietämättömyyttä suhteesta tai avioliitosta voidaan pitää ongelmallisena.
Seuraava osa: Smithin monet naiset, osa 3
[1] Qtd. in Richard S. VanWagoner; Mormon Polygamy, 4; see Benjamin Winchester, "Primitive Mormonism" The Daily Tribune (Salt Lake City), September 22, 1889.
[2] Mrs. Warner Alexander, Statement [1886], original in Stanley A. Kimball Papers, Southern Illinois University; typescript in Linda King Newell Collection, MS 447 Box II, fd. 3, Special Collections, Marriott Library, University of Utah. The editorial marks /./ indicates words added.
[3] Vuosia myöhemmin, kun Joseph Smithin poika Joseph III haastatteli Viennaa, tämä kertoi, että apuyhdistyksessä keskusteltiin henkivaimous-opista, mutta hän ei uskonut sen olevan oppia. Tämä viittaisi siihen että kyseessä olisi ollut avioliiton ulkopuolinen irtosuhde.
[4] Martin Harris Quoted in Anthony Metcalfe, ca. 1873, Ten Years before the Mast (Malad ID: Author, 1888), 72.
[5] William E. McLellin to Joseph Smith III, January 10, 1861, Library-Archives, Community of Christ (RLDS), emphasis in original.
[6] bid., July 3, 1872. Fanny Alger was born September 20, 1816, making her nineteen years old; see Todd Compton, In Sacred Loneliness, 26, 642.
[7] William McLellin saattoi sekoittaa Miss Hillin ja Fanny Algerin keskenään siten Fanny Alger ja Miss Hill saattoivat olla sama henkilö. Katso myös Mormon Enigma, Emma Smith, sivu 66.
[8] William E. McLellin to Joseph Smith III, July 3, 1872; Library-Archives, Community of Christ (RLDS), emphasis added.
[9] https://exploringmormonism.com/polygamy-timeline/
[10] Donald Q. Cannon and Lyndon W. Cook, eds., Far West Record: Minutes of the Church of Jesus Christ of Latter-day Saints, 1830-1844 (Salt Lake City: Deseret Book Co., 1983), 167.
[11] Dean R. Zimmerman ed., I knew the Prophets: An analysis of the Letter of Benjamin F. Johnson to George F. Gibb, Reporting Doctrinal Views of Joseph Smith and Brigham Young (Bountiful, Utah: Horizon Publishing Co., 1976), 39.
[12] Van Wagoner, Mormon Polygamy: A History, sivu 8
[13] Cannon and Cook, Far West Record, 167.
[14] Oliver Cowdery to Warren Cowdery, January 21, 1838. Original in Huntington Library, copy in LDS Church History Library, Salt Lake City, Utah.
[15] Cannon and Cook, Far West Record, 162-63.
[16] Compton, In Sacred Loneliness, sivut 25 - 40 ; Brian C. Hales, Joseph Smith's Polygamy 3 vols. (Salt Lake City: Greg Kofford Books, 2013), 1:93.
[17] Katso OL 110:13-16. Nämä jakeet eivät mainitse konseptia “sinetöidä”, ”sitoa” tai ”erottaa”. See LDS D&C 110:13-16. These verses, however, do not mention either the concept or the words "seal," "bind" or "loose."
[18] Grant Palmer, Sexual allegations of Joseph Smith.
[19] Lawrence Foster, "Review of Todd Compton, In Sacred Loneliness: The Plural Wives of Joseph Smith, Dialogue: A Journal of Mormon Thought 33 (Spring 2001): 184–86.
[20] http://josephsmithspolygamy.org/common-questions/fanny-alger-2/
Vienna Jacques
Huhut Josephin Smithin seksuaalisesta käyttäytymisestä moninkertaistuivat Kirtlandissa, Ohiossa, vuosina 1832 – 1835. Benjamin Winchester, joka oli profeetta Joseph Smithin läheinen ystävä, kertoi Joseph Smithiä kohtaan Kirtlandissa esitetyistä skandaalimaisista syytöksistä ja irstailevasta käytöksestä, joista keskusteltiin erityisesti naisten keskuudessa. Josephin nimi yhdistettiin skandaalinomaisiin suhteisiin kahdessa tai kolmessa eri perheessä.[1] Marinda Nancy Johnsonin lisäksi Benjamin Winchester saattoi viitata Vienna Jacquesiin ja Fanny Algeriin tämän neljän vuoden ajanjaksona.Kun Vienna Jacques asui Kirtlandissa Smithien luona vuonna 1833, palvelijatar Polly Beswick kertoi, Joseph Smithin sanoneen, että hänellä oli ilmoitus maata Vienna Jacquesin kanssa, joka asui heidän perheensä luona. Joseph nousi ylös joinain öinä ja meni Viennan sänkyyn. Polly kertoi mitä tapahtui, kun Emma huomasi Josephin menneen Viennan sänkyyn: ”Emma hermostui, huusi, raivosi ja syyti loukkauksia. Joseph sulki niissä tapauksissa itsenä huoneeseen ja rukoili ilmoitusta. Kun hän tuli ulos, hän väitti saaneensa sellaisen ja kertoi sen Emmalle, jolloin hän lopulta rauhoittui.”[2] [3]
”Neiti Hill”
Martin Harris muisteli kolmatta tapausta Kirtlandin ajoilta: ”Suunnilleen vuonna 1833” Josephin ”palvelustyttö” [Neiti Hill] väitti, että profeetta ”oli tehnyt hänelle asiattomia ehdotuksia, jotka aiheuttivat melkoista keskustelua ihmisten keskuudessa.” Kun Smith tuli Harrisin luo kysymään neuvoa, Harris oletti, että tarinalla ei olisi mitään perää ja kehoitti olemaan huomioimatta tyttöä, sillä hän on täynnä paholaista ja hän vain halusi tuhota Jumalan profeetan”. ”Smith kuitenkin antoi ymmärtää, että tytön tarinassa olisi enemmän totuutta, kuin satua.” Tällöin Harris sanoi, ettei hän halua olla missään tekemisissä asian kanssa, ja Smithin tulisi päästä eroon asiasta parhaalla katsomallaan tavalla.[4]William E. McLellin, entinen mormoniapostoli, kertoi tämän tapahtuman yksityiskohtia, mukaan lukien, kuinka Joseph ratkaisi ”asian” Emman kanssa. Kirjoittaessaan heidän vanhimmalle pojalleen Joseph Smith III:lle vuonna 1861, McLellin kertoi: Sinun äitisi (jos hän tuntee tarvetta) voi antaa sinulle synkän luettelon [tapahtumista], jotka yltävät niin pitkälle kuin sinun syntymääsi asti.” [1832].[5] Vuonna 1872 kirjeessään, McLellin aloitti neiti Hill:n tapauksella:
”Vierailin sinun äitisi ja perheesi luonna vuonna 1847 [28. elokuuta], ja keskustelimme pitkään hänen kanssaan, kun hän oli vetäytynyt Mansion Houseen Nauvoossa. En pyytänyt häntä kertomaan, vaan kerroin hänelle joitain asioita, joita olin kuullut. Emma vahvisti nämä asiat tosiksi. Tohtori F. G. Williams toimi [lääkärinä] kanssani Clay Countyssä vuoden 1838 lopussa. Hän kertoi, että syntymäsi aikaan [6. marraskuuta, 1832] isäsi suoritti aktin neiti Hill:n kanssa, joka oli palvelustyttö… Sopiakseen asian Emman kanssa, Joseph kutsui tohtori Williamsin ja Sidney Rigdonin paikalle. Emma kuvaili heille mitä oli tapahtunut. Joseph huomasi jääneensä kiinni ja tunnusti nöyrästi ja aneli anteeksiantoa. Emma ja muut antoivat hänelle anteeksi. Hän [Emma] kertoi minulle, että kertomus oli tosi!!!”[6] [7]
Fanny Alger
Kirtlandissa vuonna 1835 aikoihin Smithien kotona asusti 16-vuotias palvelustyttö nimeltä Fanny Alger. Entinen apostoli McLellin kertoi keskustelustaan Emman kanssa:”Lisäksi, kerroin hänelle [Emmalle], että olin kuullut kuinka yhtenä yönä hän ihmetteli missä Joseph ja Fanny olivat, koska heitä ei näkynyt missään. Emma meni talon lähellä olevan ladon luo ja näki Fannyn ja Josephin ladossa kahdestaan. Hän katsoi seinän raosta ja näki seksuaalisen aktin!!! Hän kertoi minulle, että tarina oli tosi.”[8]
Tätä tukee myös Benjamin Johnson todistus, että kun Fanny asui heidän perheen luonaan, Fannya ja Josephia vakoiltiin, ja heidät löydettiin kahdestaan.[9]
Emma ilmeisesti tunsi Josephin luonteen näissä asioissa ja ilmeisesti siksi pyrki seuraamaan ja vakoilemaan tätä. Emma ajoi Fanny Algerin kotoaan ulos keskellä yötä. Varapresidentti Oliver Cowdery kertoi, että hän sai tietää tapahtumista Josephilta itseltään ja hän [Joseph] luottautui Oliverille ja kertoi, että ”hän oli tunnustanut Emmalle” pyytäen hänen anteeksiantoaan.[10] Benjamin F. Johnson sanoi myöhemmin, että Algerin tapaus ”oli yksi luopumuksen ja häiriön syistä Kirtlandissa, vaikkakin aiheesta sanottiin vain vähän julkisesti.”[11]
Fanny Brewer niminen nainen, joka kävi Kirtlandissa vuonna 1837, havaitsi suurta kiihtymystä profeettaa kohtaan, liittyen laittomaan sukupuolisuhteeseen hänen ja nuoren orpotytön kanssa, joka asui hänen perheensä luona ja hänen suojeluksessaan.[12]
Oliver Cowdery oli luultavasti ensimmäinen, joka julkisesti puhui Algerin suhteesta. Marraskuussa 1837, hän ”syytti Josephia huorinteosta” keskustelussaan Georg W. Harrisin ja apostoli David W. Pattenin kanssa.[13] Kirjeessään veljelleen Warren Cowderylle 21. tammikuuta, vuonna 1838, Oliver oli suorasanainen. Hän viittasi Josephin tekoon ”likaisena, vastenmielisenä, inhottavana suhteena hänen ja Fanny Algerin välillä”.[14] Oli selvää, että Cowdery oli menettänyt luottamuksena läheiseen kollegaansa. Huhtikuun 12 päivä 1838, Oliver erotettiin kirkosta yhdeksän syytöksen perusteella, joista yksi oli ”pyrkimys tuhota presidentti Joseph Smith Jr:n luonne väärin vihjailemalla, että hän olisi syyllistynyt huorintekoon.”[15]
Jotkut mormonitutkijat ovat väittäneet, että Fanny Alger olisi ollut Josephin ensimmäinen moniavioinen vaimo.[16] Heidän kuitenkin, tulisi vakuuttavasti selvittää seuraavat ongelmat. (1) Avioliitto/sinetöinti seremonioista ei ole tallennettuja asiapapereita tai muistioita. (2) Todistajia ei ollut paikalla. (3) Ei ole olemassa tekstejä ilmoituksista, jotka olisivat sallineet moniavioiset avioliitot. Joseph Smith on saattanut puhua moniavioisuudesta Kirtlandissa, mutta ei ole olemassa näyttöä tai todisteita, että hän harjoitti sitä ennen kuin vasta 5 huhtikuuta, vuonna 1841 Nauvoossa. (4) MAP-kirkko uskoo Joseph Smithin saaneen sinetöintiavaimet ”sinetöidäkseen” pariskunnat iankaikkiseen avioliittoon vasta 3. huhtikuuta 1836, eikä aikaisemmin.[17] (5) Alger lähti osavaltiosta ja hylkäsi neuvon olla menemättä ei-mormonin kanssa naimisiin, se oli jotain jota ei voisi odottaa moniavioiselta vaimolta.[18]
Historioitsija Lawrence Fosterin mukaan aikalainen evidenssi viittaisi vahvasti siihen, että Joseph ja Fanny olivat seksisuhteessa ja todistusaineisto osoittaisi, että Smith tai hänen lähipiiri ei pitänyt sitä avioliittona.[19] On kuitenkin paljon todisteita, joiden mukaan Fanny Alger olisi saattanut olla Josephin yksi ensimmäisistä moniavioisista vaimoista vaikkakaan Josephilla ei oletettavasti tuolloin vielä ollut sinetöimisvaltuutta eikä ilmoitusta moniavioisuudesta. [20] Tästä huolimatta Josephin ja ala-ikäisen Fanny Algerin suhdetta tai avioliittoa voidaan perustellusti pitää ongelmallisena. Kyseessä ei ollut tasaveroinen suhde, koska toinen oli aikuinen ja toinen vielä nuori tyttö. Joseph oli lisäksi Fannyn hengellinen johtaja ja työntantaja. Lisäksi Emman tietämättömyyttä suhteesta tai avioliitosta voidaan pitää ongelmallisena.
Seuraava osa: Smithin monet naiset, osa 3
[1] Qtd. in Richard S. VanWagoner; Mormon Polygamy, 4; see Benjamin Winchester, "Primitive Mormonism" The Daily Tribune (Salt Lake City), September 22, 1889.
[2] Mrs. Warner Alexander, Statement [1886], original in Stanley A. Kimball Papers, Southern Illinois University; typescript in Linda King Newell Collection, MS 447 Box II, fd. 3, Special Collections, Marriott Library, University of Utah. The editorial marks /./ indicates words added.
[3] Vuosia myöhemmin, kun Joseph Smithin poika Joseph III haastatteli Viennaa, tämä kertoi, että apuyhdistyksessä keskusteltiin henkivaimous-opista, mutta hän ei uskonut sen olevan oppia. Tämä viittaisi siihen että kyseessä olisi ollut avioliiton ulkopuolinen irtosuhde.
[4] Martin Harris Quoted in Anthony Metcalfe, ca. 1873, Ten Years before the Mast (Malad ID: Author, 1888), 72.
[5] William E. McLellin to Joseph Smith III, January 10, 1861, Library-Archives, Community of Christ (RLDS), emphasis in original.
[6] bid., July 3, 1872. Fanny Alger was born September 20, 1816, making her nineteen years old; see Todd Compton, In Sacred Loneliness, 26, 642.
[7] William McLellin saattoi sekoittaa Miss Hillin ja Fanny Algerin keskenään siten Fanny Alger ja Miss Hill saattoivat olla sama henkilö. Katso myös Mormon Enigma, Emma Smith, sivu 66.
[8] William E. McLellin to Joseph Smith III, July 3, 1872; Library-Archives, Community of Christ (RLDS), emphasis added.
[9] https://exploringmormonism.com/polygamy-timeline/
[10] Donald Q. Cannon and Lyndon W. Cook, eds., Far West Record: Minutes of the Church of Jesus Christ of Latter-day Saints, 1830-1844 (Salt Lake City: Deseret Book Co., 1983), 167.
[11] Dean R. Zimmerman ed., I knew the Prophets: An analysis of the Letter of Benjamin F. Johnson to George F. Gibb, Reporting Doctrinal Views of Joseph Smith and Brigham Young (Bountiful, Utah: Horizon Publishing Co., 1976), 39.
[12] Van Wagoner, Mormon Polygamy: A History, sivu 8
[13] Cannon and Cook, Far West Record, 167.
[14] Oliver Cowdery to Warren Cowdery, January 21, 1838. Original in Huntington Library, copy in LDS Church History Library, Salt Lake City, Utah.
[15] Cannon and Cook, Far West Record, 162-63.
[16] Compton, In Sacred Loneliness, sivut 25 - 40 ; Brian C. Hales, Joseph Smith's Polygamy 3 vols. (Salt Lake City: Greg Kofford Books, 2013), 1:93.
[17] Katso OL 110:13-16. Nämä jakeet eivät mainitse konseptia “sinetöidä”, ”sitoa” tai ”erottaa”. See LDS D&C 110:13-16. These verses, however, do not mention either the concept or the words "seal," "bind" or "loose."
[18] Grant Palmer, Sexual allegations of Joseph Smith.
[19] Lawrence Foster, "Review of Todd Compton, In Sacred Loneliness: The Plural Wives of Joseph Smith, Dialogue: A Journal of Mormon Thought 33 (Spring 2001): 184–86.
[20] http://josephsmithspolygamy.org/common-questions/fanny-alger-2/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)